Uimista, shoppailua ja karjalanpiirakoita

Menneellä viikolla tutustuimme Admontin kylässä olevaan uimahalliin. Itse halli oli pieni, sisältäen vain yhden uima-altaan, jossa vettä on syvimmillään 1.40 metriä. Poiketen Suomen altaista, tässä matala osa oli pitkällä sivulla, ja portaat olivat koko altaan mitalla. Veden lämpötila oli myös muutaman asteen korkeampi, mihin olemme Suomessa tottuneet.

Jos allasosasto olikin pikkuruinen, oli saunojille sitäkin runsaammin tilaa. Ja se sauna! Vihdoinkin saimme itse olla löylykauhan varressa. Täälläkin, kuten muissakin paikallisissa saunoissa oltiin niin miehet -kuin Heidi ainoana naisena- aatamin ja eevan asuissa. Mutta ehkä tuosta löylynheitosta johtuvista syistä muut saunojat eivät siellä kauaa viihtyneet!

Yksi iso tila on varattu vilvoitteluun eli rötköttelyyn saunan jälkeen, ja lepolasset olivatkin ahkerassa käytössä. Perinteisen suomalaissaunan lisäksi osastolta löytyi höyrysauna sekä infrapunasauna. Hinnoittelu oli myös varsin kukkaroystävällinen verrattuna kylpylöihin. Uiminen ja sauna maksoivat  6 euroa henkilöltä.

Perjantaina ajelimme Leobenin ostoskeskukseen joululahjaostoksille. 70 kilometrin päässä sijaitsevassa Leobenissa kävimme jo aiemmin syksyllä, jolloin aurinko lämmitti yli +20 asteen voimalla, ja joimme tuolloin leivoskahvit ulkona. Nyt tyydyimme patsastelemaan sisätiloissa ja nauttimaan Zu Drei Goldene Kugel -ravintolassa maittavat ateriat.

Ruokailun jälkeen Tomi otti mukavan asennon ja tilasi kupin kahvia. Heidin kierrellessä kaupoissa hän katsoi lataamaansa Vaarallinen Tehtävä II -elokuvaa läppäriltä. Hyvä työnjako!

Lauantaina suuntasimme Yläitävallan (Oberösterreich) puolelle Amstettenin kaupunkiin. Sen läpi ajoimme viikkoa aiemmin bussilla Wienin retkellämme, mutta emme ole aiemmin n. 70 kilometrin päässä olevaan 23 000 asukkaan kaupunkiin  tutustuneet, joten nyt oli korkea aika. Koska päivä oli sateinen, ajoimme suoraan keskellä kaupunkia sijaitsevan ostoskeskuksen parkkihalliin, ja ryhdyimme tutustumaan Amstetten City Shoppingiin. Siellä saimme hyvin aikamme kulumaan, kun ihmettelimme mm. komeita kala-altaita keskellä ostoskeskusta. Hämmästelimme, miten siistejä altaat olivat, ei roskia, ei ajelehtivia pulloja kalojen joukossa. Vain komeita vonkaleita, jotka saivat uida kaikessa rauhassa.

Amstetten ja sitä ympäröivät kylät ovat osa ns Yläitävallan Mostvierteliä, eli "mehuneljännestä". Muut kolme osaa ovat viinineljännes (Weinviertel), teollisuusneljännes (Industrieviertel) sekä metsäneljännes (Waldviertel).

Omena-ja päärynämehujen valmistuksesta saatiin viitteitä myös kauppakeskuksessa, jossa oli paikallisiin tuotteisiin keskittynyt maalaispuoti:

Sunnuntaina Heidi kävi Leevin kanssa kyläilemässä Ingeborg ja Karl Heinz Gruberin luona. Pariskunta on luvannut pitää huolta Leevistä, kun me matkustamme Suomen-visiitille tiistaina. Leevi otti heti keittiön haltuunsa, ja jääkaapista makkaraa saatuaan pisti pitkäkseen lattialle ja alkoi kuorsaamaan. Lienee selvää, ettei koiraherran viihtyvyyden puolesta tarvitse olla huolissaan.
Gruberit olivat selvästi kiinnostuneita myös Suomesta, ja meidän pitkästä matkastamme autolla ja moottoripyörällä tänne. Heillä oli karttakirja Suomen kohdalta valmiina auki. Heidi sai siitä näyttää paitsi Raision ja Helsingin, myös muut tärkeät koordinaatit, kuten Tunturi-Lapin ja Suomen korkeimman kohdan. Hämmästyneet olivat ilmeet, kun kuulivat, minkä kokoiset laivat matkaavat päivittäin Suomen ja Ruotsin välillä. Ymmärrettävää sinänsä, kun St. Gallenissa on asukkaita puolet Silja Europan ottamasta matkustajamäärästä!

Heidi kehui heille St.Gallenin keskeistä sijaintia ja ihasteli täältä olevan joka suuntaan lyhyet etäisyydet. Tähän Gruberit vastasivat, että heidän mielestään täältä on niin kovin pitkä matka kaikkialle, niinkuin Muncheniin, yli 300 kilometriä.. Kaikki on niin kovin suhteellista!

Kyläreissun jälkeen, sunnuntai-illan ratoksi ja Tomin pyynnöstä, Heidi pyöräytti pari pellillistä karjalanpiirakoita.

 

Ensilumi laskeutui St. Gallenin kylään tänään maanantaina. Lunta on satanut koko päivän, ja mielenkiintoista onkin nähdä, miten paljon maisema on valkealla kuorruttunut, kun palaamme tänne Suomen-matkan jälkeen takaisin tiistaina 3.12.

  

 

Iltakuudelta näytti jo tältä, joten nautinnolla katsomme lumen lisääntyvän tietoisina siitä, että tästedes lumityömme rajoittuvat vain auton harjaukseen.

 

 

 Tiistaina matkaamme Muncheniin, jossa yövymme, koska lentomme Munchenin kentältä lähtee aikaisin keskiviikkona. Turkuun on määrä saapua keskiviikkona klo 16.50. Kuusi päivää ja tiivis ohjelma odottaa meitä Suomessa.

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, auf Wiedersehen St. Gallen! Seuraava päivitys alppimaisemista tulee joulukuun puolella, jolloin adventti- ja joulumarkkina-aika on vilkkaimmillaan täällä.

 

 

Hyvä ruoka - parempi mieli!

Hyvän ruoan rakastaja ei voi kuin huokaista onnesta, kun pääsee täkäläisistä raaka-aineista tekemään ruokaa. Esimerkiksi liha on suoraan maatilalta tuotu kaupan tiskille, ilman välikäsiä (pakkauksesta käy ilmi, että liha on tietyltä maatilalta ja leikattu ko. kaupassa). Rakenne ja tuoksu lihassa on sen mukaista, kun ei ole suojakaasua ollut välissä. Jauhelihassakin 'parasta ennen' päiväys on huomenna, (eikä viikon päästä) ja liha myös jauhetaan samana päivänä kun se tulee myyntiin!

Steiermarkin härkä on varsin arvostettua  lihakarjaa eikä syyttä, sillä viljavat niityt, raikkaat vuoristopurot  ja laajat laidunalueet antavat karjalle arvoisensa elinolosuhteet taaten lihalle erinomaisen laadun.

Ja ne makkarat... bratwurstia, norminakkeja ja makkaroita on jos jonkinlaisia sortteja, eikä varmasti jauholla kyllästettyjä. Sitten on vielä niitä sydän- ja verisuonitautiliiton kauhistelemia Bernereitä, joissa makkaran sisällä on juustoa ja koko komeus on kääritty pekoniin!

Kuvassa minikokoinen versio Bernereistä, joita toisinaan tohdimme paistella pari kappaletta per nenä brunssille, joka yhdistää aamiaisen ja lounaan. Näitä vastaavia veijareita löytyy myös Suomesta.

Yhtenä iltana päätimme kokeilla, miten makkarapainotteinen iltapala toimii. Kuvassa Heidi paistelee  muutaman minibratwurstin sekä -bernerin, ranskalaisten lämmitellessä sillä aikaa uunissa.

Rasvattomia tuotteita ei ole etenkään maitotuotteiden valikoimissa. Myös muut tuotteet ovat suhteellisen "täyttä tavaraa". Vähärasvaisuuteen on jossain määrin panostettu, ja 1,5 % on jugurtissa vähin rasvaprosentti mitä olemme löytäneet. Kasvisrasvaruokakermaa tai muita vastaavia on turha hakea kylmätiskistä. Tosin, ei niitä kyllä enää kaipaakaan! Leikkeleissä on ns. Fitness-tuotteita, sisältäen lähinnä keittokinkkua tai muuta vastaavaa. 

Mielenkiintoinen havainto, jonka olemme jo aiempina kesinä tehneet on se, että vaikka ruoan raaka-aineet ovat varsin kaloripitoisia ja alkoholijuomat edullisia, ihmiset täällä ovat hoikkia eikä juopuneitakaan näy missään.

Olut- ja viinitarjoukset saavat kauppojen mainoslehdissä useimmiten oman sivunsa, joten kauppa varmasti käy ja kannattaa. Esimerkkinä hintatasosta se, että 20x0,5 ltr (hieman suomalaista keskiolutta vahvempaa) olutta maksaa tarjouksessa alle 14 euroa. Vaihtoehtoja tuohon hintaan on useita (Gösser, Zipfer, Ottagringer, jne.)

Myös hyvän viinin löytää helposti ruokapöytään alle 3 euron hinnalla, olipa se sitten punainen tai valkoinen. Viini- ja olutvalikoimat ovat myös laajoja ja tarjonta on näyttävästi kaupoissa esillä.

Juustot ovat erityisessä roolissa kauppojen valikoimissa, ja niistä löytyykin laaja valikoima jopa pienistäkin elintarvikeliikkeistä. Kuvan Inter SPAR -kaupassa (joka sijaitsee Leobenissa) näitä juustotiskejä oli useita.

Olemmekin ottaneet tavaksi pitää pientä "juustokäsivarastoa" kotona, jotta voi illalla hedelmien ja keksien kanssa niistä nauttia aina kun siltä tuntuu.

Kolmea tuotetta emme ole kuitenkaan kauppojen hyllyiltä löytäneet, vaikka niitä on hakemalla haettu. Nimittäin siirappia, HP-kastiketta ja lanttua. Sokerisortteja kyllä löytyy vanhanajan toppasokerista (se pyramidin mallinen) rintasokeriin ja kaikkeen siltä väliltä. Mutta tuttua tummaa ja juoksevaa siirappia ei. HP -kastike ei ilmeisesti ole tänne rantautunut, Tomin teorian mukaan ihan siitä syystä, ettei Itävallan herkkujen makuja tarvitse ko. maulla peittää. (Eräs teoriahan on se, että HP on kehitetty tuomaan englantilaiseen pubiruokaan edes jotain makua. Terkkuja vaan iki-ihanaan Lontooseen lähettelee Tomi :)  Ja lanttu, se taitaa olla tullut alun perin Suomeen itärajan takaa?

Kauppaketjuja täällä on useita, SPAR:ista löytyy eri kokoisia versioita, vähän kuin K-kaupoista. Sitten on Merkur, Billa, Unimarkt, Zielpunkt, ja tietenkin Lidl. Täällä tarjouslehtisiä tipahtelee postilaatikkoon ihan kuin Suomessakin. Ja tarjouksissa on mistä valita, yleistä tuntuu olevan 1+1 ilmaiseksi -tarjous. Eli kaksi yhden hinnalla esimerkiksi pyykinpesujauhetta, huuhteluainetta tai tiskiainetta.

Oheinen kuva on napattu SPAR:in tarjouslehdestä.

Hintataso on kautta linjan selkeästi edullisempi, ainoastaan kananliha ja kananmunat ovat kalliimpia kuin Suomessa. Olemme päätyneet siihen johtopäätökseen, että täällä ei ole teollista broiler- ja munantuotantoa kuten Suomessa.

Leivät ovat pääsääntöisesti vehnästä, mutta kyllä ruista sisältävää leipääkin löytyy. Ei kuitenkaan hapanleipää, paitsi hapankorppuja (ihan oikeita Finncrispin nimellä), sekä Vaasan näkkileipiä, joten niitä ei onneksi Suomesta tarvitse tänne kantaa (toisin kuin lanttua ja siirappia).

Yksi itävaltalainen leivottu herkku kantaa nimeä Brezel, ja se toimii mainiona "suolapalana" ihan vain sellaisenaan. Pienet vuorisuolarakeet pinnassa antavat mukavan maun brezeliin, joka on saanut aikoinaan muotonsa ristityistä käsistä.

Toinen suosittu välipalaherkku on pienet savustetut ja kuivatut makkarat. Niitä löytyy joka kaupan valikoimasta ja meilläkin on autossa yksi "ensiapupussi" pitämään verensokerit kohdillaan.

Aina oppii uutta, niin myös kananmunankeitosta. Nimittäin aamiaismunia keitettäessä normi 4 minuuttia jätti munat todella raa´aksi. Tomi valisti Heidiä (muna opetti kanaa!), että täällä runsaan 500 metrin korkeudella merenpinnasta on ilmanpaine sen verran eri kuin alempana, että vesi kiehuu hieman alhaisemmassa lämpötilassa. Joten, minuutti lisää keittoaikaan ja avot, jo tuli hyvät lusikkamunat!

Heidi oli hiukan huolissaan löytyykö täältä tuorehiivaa. Jo vain löytyi, 42 gramman paketeista, Ottakringerin (olutmerkki) nimistä. Heidin matematiikalla oli hankalaa tehdä pullataikina, kun Suomessa puolen litran taikinaan tulee 1 paketti 50 gramman hiivaa. Paljonko nyt sitten tarvitaan maitoa, jauhoja ja sokeria, kun hiivaa on tuo 42 grammaa...

Voi, on täällä erittäin vähäsuolaista, mikä on tietenkin kansanterveydellisesti erinomainen asia (rasvaa ja suolaa yhdessä), mutta tämäkin tulee ottaa ruoanlaitossa ja leivonnassa huomioon, ellei sitä tiedä.

Ja seuraavaksi jauhot. Suomalaisiin puolikarkeisiin vehnäjauhoihin tottuneena Universal Mehl (yleisvehnäjauhot) ovat kuin Anni Helenan erikoisvehnäjauhoja. Eli pullasta tuli kyllä maultaan hyvää, mutta sitkosta ei ollut kuin nimeksi. Ensi kerralla kokeillaan karkeammasta jauhosortista. Niin, ja raesokeri on suomeksi käännettynä haulisokeria.

Ruisjauhoja on jo ostettu, joten seuraavaksi leivinliinan alle tehdään karjalanpiirakoita!

 

St. Gallenin kylä tänään

Olemme monasti ääneen todenneet, että elämänmeno Itävallassa on kuin Suomessa 1960-luvulla. Paljon maataloustöitä tehdään käsipelillä, esimerkiksi Tirolissa niitetään paikka paikoin heinä viikatteella ja nostetaan seipäälle kuivumaan. Lehmät laiduntavat niityillä ja nauttivat raikkaasta vuori-ilmasta sekä vihreän runsaskukkaisen niityn antimista. Maito ja maitotuotteet maistuvat sen mukaisilta! Kuvan lehmät laiduntavat noin 10 kilometrin päässä matkalla St. Gallenista Liezeniin.

Menneeseen aikaan viittaavat myös kylien pikku kivijalkaliikkeet. St. Gallenissakin niitä on useita. Täältä löytyy ainakin kukkakauppa, maalitarvikeliike, joka myy myös sisustustarvikkeita, kynsistudio ja tatuointiliike, kaksi elektroniikkaliikettä, joista toisessa toimii myös asiamiesposti, huopatuotteita (tossuja, laukkuja) valmistava liike, matkatoimisto, polkupyöräliike, kaksi pankkia, kirpputori, hieroja sekä kaksi tupakkakauppaa, joissa tupakkatuotteiden lisäksi myydään lehtiä, postikortteja ja -merkkejä sekä matkamuistoja, lototaan ja lunastetaan vaikka netistä tilatut konserttiliput ja ostetaan matkaliput, eli ihan niin kuin Suomen Ärrä. Kuvassa toinen niistä ikuistettuna viime kesänä.

 

Spar ja sen yhteydessä toimiva Landmarkt on pääkadun varrella toimiva sekatavarakauppa, josta siis saa ihan kaikkea!  Elintarvikevalikoimasta ja hintatasosta yleensä kerrotaan myöhemmin toisessa tarinassa.

Majoituspalveluja tarjoavia yrityksiä on useita.  Esimerkkinä pääkadun varrelta löytyvä Gasthof Hensle, keskustan tuntumassa sijaitseva Ferienhaus Loidl ja kuuden kilometrin päässä kylän keskustasta toimiva Linnahotelli Schloss Kassegg. Valikoimaa löytyy siis aina kotimajoituksesta (Zimmer) hotelliin. Myös Bed & Breakfast -tyyppistä majoitusta on tarjolla. Kuvassa Gasthof Hensle, joka sijaitsee edellisen kuvan tupakkakauppaa vastapäätä.

Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotot löytyvät niin ikään kylältä, samoin kaksi parturi-kampaamoa. Heidi on käyttänyt toisen kampaamon palveluita hyvällä menestyksellä! Hintataso kampaamossa oli selvästi suomalaista edullisempi; väri, leikkaus ja kampaus maksoi 67 euroa. Miesten parturoinnin hinta on listan mukaan 13 euroa.

Posti on, kuten niin monella paikkakunnalla Suomessakin, lopettanut täällä toimintansa ja siirtynyt asiamiespostiksi. Muistona menneistä vuosista on kuitenkin Vanha Postin talo, josta on remontoitu konttori- ja asuintalo. Talon seinässä komeilee vielä muistona menneestä maalattu kuva postimiehestä komean torven ja kirjekyyhkyn kanssa. Postin talo on meidän kotitalomme.
Suomen katukuvasta on kokonaan kadonnut puhelinkopit, St. Gallenista sellainen löytyy, vieläpä ihan toimintakuntoisena talomme päädyssä!

Asiamiesposti on toisen elektroniikkayrityksen yhteydessä (ylemmän kuvan keltaisessa talossa). Sähköasentajan palveluita kun tarvittiin, tuli omistaja itse meitä auttamaan sähköasennuksissa ja jäi vielä kahvillekin, kun työt oli saatu tehtyä. Kävi ilmi, että veljensäkin on yrittäjä, hän pitää perheineen Gasthof Hensleä.

Kylältä löytyy myös Pub/Disco Zone, josta vilkkuvat aina viikonloppuisin värikkäät valot. Sinne emme ole poikenneet, mutta Heurigenstube on, kuten aiemmin todettu, tullut isäntäväkineen meille tutuiksi. Ruoka on siellä hyvää ja edullista, ja tunnelma lämmin.

Aktiviteetteja täällä järjestetään niin Gasthof Henslessä kuin Heurigenstubessakin aika-ajoin. Milloin on laulelmailtaa, milloin jazzia, milloin kansanmusiikin toiveiltaa, viininmaistiaisia sadonkorjuun kunniaksi ( raput alas viinitupaan ohessa) tai uuden vuoden vastaanottoa.

Adventin ja joulun lähestyminen näkyy myös St. Gallenin katukuvassa. Pikkuhiljaa ovat jouluvalot alkaneet syttyä ovien yläpuolella, samoin kuin kynttilälyhdyt ovien pielissä. Adventti- ja joulumarkkinoita on lähiympäristössä useita pienempiä, varmaan joka kylässä jotain. Me olemme päättäneet käydä tutustumassa joulumarkkinoihin niin monessa kaupungissa kuin suinkin ennätämme. Niistä tarinaa myöhemmin.

Alaston totuus itävaltalaisesta kylpyläkulttuurista

Itävalta on kylpylöiden luvattu maa. Nopea googlaus toi  koko maasta 33 osumaa, ja jokaisessa osavaltiossa on ainakin yksi iso kylpylä. Paitsi vesielementin, kylpylät tarjoavat useimmiten erilaisia hyvinvointi- ja hemmotteluhoitoja sekä eri maksusta myös saunamaailmaan pääsyn.

Suomalaisena saattaisi kuvitella, että saunominen täällä olisi samanlaista kuin vaikkapa uimahallin saunassa. Sinne vaan lauteille -naiset omaansa ja miehet omalle puolelleen. Ja vettä kiukaalle heittää se, joka on löylynheittäjän paikalla. Vaan eipä niin ole täällä.

Meillä oli aiemmilta kesiltä kokemusta Tirolin suurimmasta kylpylästä, Aquadomesta, mutta sieltä vain allasosaston puolelta.

Tänne St. Galleniin kotiuduttuamme etsimme ensi töiksemme lähimmän kylpylän. Se löytyi vajaan 40 kilometrin päästä Göstling an der Ybbsin kunnasta, ja on nimeltään Ybbstaler Solebad

Saunaan, tottakai, halusimme, kun sellaistahan täällä ei ole asunnoissa vakiona. Yleisellä puolella -eli niille, jotka ovat lunastaneet vain uimalipun- on kolme allasta erilaisine poreineen. Kaksi altaista sisältää 1,5 % suolavettä, jolla on tunnetusti parantava vaikutus.
Mutta saunaan: Ilman ranneketta ei sisään saunapuolelle ole asiaa. Muttei siellä uimapukuakaan tarvita. Nimittäin sekä naiset että miehet ovat aatamin asussa ja vähän Eevankin. Ensimmäisellä kerralla olimme hiukan hämillämme, mutta kaikkeen tottuu!

Saunoja on mistä valita viisi erilaista: kristallisauna, (95 astetta), mäntysauna (90 astetta), ametistisauna (65 astetta), suolasauna (85 astetta) ja höyrysauna (48 astetta).
Kolme näistä saunoista sijaitsee pihalla, samoin kuin uima-allas.
Huomionarvoista on se, että lauteille ei saa nahka osua, eli myös jalkojen alle pitää pyyheliinan ylettyä. Itse ei saa löylykauhaan tarttua, vaan määrättyinä kellonaikoina tulee henkilökunnan edustaja, joka laittaa vettä kiukaalle (mahdollisesti myös aromia mukana), jonka jälkeen hän kiertää saunassa ja "tuulettaa" kepin varressa olevan ison lipun avulla kuumaa ilmaa ympäriinsä. Suolasaunassa on myös suola- ja hunajalöylyt, joissa sanan mukaisesti saa annoksen suolaa hierottavakseen ihoonsa ja hunajalöylytyksessä puolestaan kupillisen hunajaa. Täytyy sanoa, että hiukan hassulta näytti, kun parikymmentä höyryävää ja alastonta ihmistä hieroi saunan ulkopuolella itseensä hunajaa ja jonotti sitten ulkona oleviin suihkuihin. Mutta, kuten sanottu, silmä tottuu!
Osuimme sopivasti mäntysaunan löylytykseen ja täytyy sanoa, että hyvin saunaemäntä hoiti työnsä! Kehuimme hänelle istunnon loputtua, että vihdoin löysimme suomalaisten makua vastaavat löylyt! Tyttö oli silminnähden tyytyväinen saamiinsa ansaittuihin kehuihin!

Niin kuin aiemmin kerroimme, tervehdys, Gruß Gott, on tärkeä osa itävaltalaista kulttuuria. Niin myös saunassa. Kun saunaan tullaan, tervehditään siellä jo istuvia löylyttelijöitä!

Paitsi Göstlingin suolavesialtaisiin ja saunoihin, olemme tutustuneet myös Liezenin toisella puolella (Salzburgin suuntaan), Bad Mitterndorfissa sijaitsevaan Grimming -Thermeen., jonne on St.Gallenista matkaa n. 70 kilometriä. Ajomatka kannatti, kun auringonlaskuun saakka sai ihailla ulkoaltaista komeita vuorimaisemia.

Grimming-Thermeen oli myös saunamaailman yhteyteen tänä syksynä rakennettu Honka-rakenteen hirsisauna, joka vihitään tulevana talvisesonkina käyttöön. Taidamme olla siellä ensimmäisten joukossa hirsisaunan löylyjä testaamassa!

Linzin -matkallamme viime sunnuntaina poikkesimme Linzin alapuolella, Bad Hallin kylässä sijaitsevaan Eurothermeen.

Eurothermen kylpylä on kuin roomalaisesta tai kreikkalaisesta kylpylästä komeine pylväineen ja kaakelikuvioineen. Saunamaailmassa ei naku-uimaan päässyt muuten kuin 10 -asteisessa kylmäaltaassa. Pitihän se testata, kahdesti!

Kuvaavaa on, että paikalliset tulevat kylpylään kuin suomalaiset viettämään rantapäivää kesällä, koko päiväksi. Lippukassallakin kysytään, haluammeko päivälipun vai visiitin "vain" neljäksi tunniksi?
Kylpyläpäivä on nyt saanut ihan uuden merkityksen, kun on nähnyt perheitä eväskassien kanssa. Toisaalta ilman eväitä tuleville on kaikissa paikoissa erinomaiset ravintolapalvelut, joista saa herkkuja joka lähtöön ja jokaiselle kukkarolle. Grimming -Thermessä Heidi testasi smoothieta, johon tuli montaa erilaista hedelmää sekä kirnupiimää (!!). Sellaisen jälkeen jaksoi taas saunotella!

Ei täällä pelkästään suhteellisen hintavia kylpylöitä ole, vaan myös ihan "tavallisia" uimahalleja (sekä kesällä maauimaloita, kuten täällä St.Gallenissakin on). Lähimmän uimahallin löysimme Admontista, 20 kilometrin päästä. Sitä päätimme testata keskiviikkona, ja raporttia seuraa.
Tottumus on toinen luonto, suomalaisina olemme saunaan tykästyneitä, ja nyt alamme tottua "talon" tapoihin, joten näitä nautintoja saamme täällä jatkossa yllin kyllin!

Liikuntaa, ensilunta, shoppailua ja muuta mukavaa

Menneellä viikolla päästiin taas liikunnan syrjään kiinni, jopa vanhaherra-Leevikin! Ilmat ovat suosineet ulkoilijoita, joten mikä on kävellessä. Teimme päivittäin parhaimmillaan kaksi liki tunnin lenkkiä Leevin tahtiin, ja päälle vielä oman, hiukan reippaamman kävelyn, pari kertaa Burg Gallensteinin linnoitukseen. Sieltä kelpaa ihailla kotikylää sata metriä korkeammalta:

Tiistaina ajelimme Liezeniin palauttamaan mobiilireititintä (mobiiliinternet vaihtui kiinteään laajakaistaan). Samalla teimme isommat ruokaostokset hiukan edullisemmista valikoimista. Meillä on tässä ihan vieressä (n. 50 metriä) oikea sekatavarakauppa. Mitä sieltä ei saa, ei tarvitakaan. Kaikkea löytyy rakennustavarasta maataloustuotteisiin, puutarhatarvikkeisiin, kansallispukuihin ja merkkivaatteisiin. Sekä tietenkin ruokaa, lähiruoasta ja riistasta lähtien. Kauppa aukeaa aamuseitsemältä, ja Heidi on ottanut tavaksi -aamuvirkku kun on- käydä hakemassa lämpimät aamiaissämpylät samalla reissulla, kun Leeviä pissattaa.

Matkalla Liezeniin tie kulkeen naapurilaaksoon noin 900 metrin ylityksen kautta. (St. Gallen on noin 500 metrin korkeudella merenpinnasta.) Saimmekin nähdä ensilumen jo saapuneen.

Tienvarsia komistavat jo parimetriset aurauskepit molemmin puolin tietä antaen osviittaa tulevan lumen määrästä.

Perjantaina kävimme n. 20 kilometrin päässä (puolimatkan krouvissa, kun Liezeniin mennään) Admontin kylässä. Se on kuuluisa luostaristaan, ja ennen kaikkea luostarin kirjastostaan. Luostari on vanhin Steiermarkin olemassaolevista luostareista, ja sen v. 1776 rakennettu kirjasto on maailman laajin luostarikirjasto. Sinne kun Heidin kaltainen kirjafani pääsee "hautautumaan"...

Tähän kohtaan sopii myöskin mitä mahtavin maisemakuva matkan varrelta. Kuvatekstiksi voisi sopia laulun teksti: "Sanat eivät riitä kertomaan"...

 

Perjantai ei ollut yksinomaan ajelua, vaan myös tutustumista Heurigenstuben Bockbier (pukkiolut)- kauden avajaisiin. Kyseistä olutta pannaan vain joulun aikaa varten, ja sen vahvuus on normiolutta korkeampi, n. 6%. Iltaa oli vauhdittamassa myös kaksi iloista musikanttia oluttuvan puolella. Me kaksi nautimme myös perjantain erikoisuudesta, Heurigenstuben isännän keksimästä hampurilaisesta, joka sisälsi sämpylän, itsetehdyn pihvin, pekonin ja salaatin lisäksi myös -yllätys yllätys- letun. Kyllä, ihan tuttu räiskäle oli mukana antamassa oman maukkaan lisänsä herkkuun! Ensi hämmästyksestä toivuttuamme söimme maukkaat purilaiset viimeistä murenaa myöten.

Isäntä opetti Tomille myös miten olut saadaan makeammaksi. Hän lämmitti miekan hehkuvan kuumaksi ja tuikkasi sen Tomin olulasiin. Kuulemma maistui!

Tuvan isäntä ja emäntä ovat jo meidät ottaneet tutuiksi asiakkaikseen, ja tulevat aina istumaan pöytäämme ja kiireettä vastailevat kysymyksiimme -ja kysyvät tietenkin myös meiltä asioita. Kuten sen, mistä "löysimme" St. Galleniin. Selkeästi on havaittavissa, että paikkakuntalaiset ovat ylpeitä siitä, että me suomalaiset olemme heidän kyläänsä muuttaneet.

Leevi saa täällä tulla mukaan ruokakauppoja lukuunottamatta kaikkialle. Niinpä se oli meidän mukana myös Heurigenstubessa. Ja että se nautti (myös sille tilatusta nakista)! Leevi on jo niin tottunut ravintolakävijä (tähän mennessä jo kaksi kertaa), että aina lenkkireitin mennessä Heurigenstuben oven sivuitse, se pyrkii sisään kaikin voimin!

Erinomaisen mukavaa on se, että täällä tervehtivät kaikki toisiaan, niin lapset, nuoret, kuin aikuisetkin. Katsotaan silmiin ja sanotaan Gruß Gott! (Jopa kylpylän saunaosastolla, kun uudet saunojat tulevat löylyyn, tervehtivät tullessaan, mutta se on sitten toinen juttu!)

Perjantai oli sitten ostosreissupäivä, meille kaikille. Kotikadullamme toimii pieni matkatoimisto, Höllmuller Reisen, ja heidän kauttaan ostimme matkan Wienin lähelle Gerasdorfiin, G3-ostoskeskukseen. Lähdimme kotoa aamuseitsemältä ja bussimatka kohteeseen kesti vajaat kolme tuntia.

Leevin lisäksi huikean isossa ja tyylikkäässä ostoskeskuksessa oli runsaasti muitakin koiria. Ainoa vaatimus oli, että koirat tulee pitää hihnassa. No, Leevi sai etuoikeuden, ja pääsi ajamaan ympäriinsä ostoskärryissä, mikä herätti hilpeyttä kanssaostelijoissa!
Kaikkea kivaa tarttui mukaan, mm. Heidille kauan kaivattu villakankainen itävaltalaistakki (Tomilla on jo, hankittu pari kesää sitten Lindausta).

Sunnuntai-aamuna Tomin ehdotuksesta lähdettiin koko konklaavi jälleen reissuun, tällä kertaa Linzin kaupunkiin. Se on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki Wienin ja Grazin jälkeen, ja asukkaita siellä on n. 180 000. Matkaa Linziin on St. Gallenista n 110 km.

Sunnuntaisin kaupat ovat poikkeuksetta kiinni Itävallassa, joten Linzin kadut olivat suhteellisen hiljaiset. Nautimme lounaan italialaisessa ravintolassa, josta lähdimme jo perinteeksi modostuneelle joka sunnuntaiselle kylpylävisiitille. Tällä kertaa päätimme mennä kylpemään Bad Hallin kylässä sijaitsevaan Eurothermeen.

Saunan (tai saunojen) ja uimisen jälkeen tulee aina hyvin uni, niin varmasti tänäänkin!

Historian siipien havinaa... ja hiukan knoppitietoa

Sankt Gallen on kunta, joka sijaitsee Steiermarkin osavaltiossa -keskellä Itävaltaa- ja kuuluu Liezenin piiriin. Asukkaita täällä on 1412 per 1.1.2013 (lokakuussa 2013 väkimäärä lisääntyi ainakin kahdella aikuisella ja yhdellä mäyräkoiralla!).

St.Gallen sijaitsee Steiermarkin Rautatien (tie, jolla on aikoinaan rautaa kuljetettu) ylängöllä, lähellä Yläitävallan (Oberösterreich) ja Niederösterreich (Alaitävallan) osavaltioiden rajoja.

Kunta on osa Gesäusen kansallispuistoa.

Antiikin aikaan St. Gallenin alue oli pelkkää erämaata. Vasta Admontin luostarin perustamisen aikaan, 11. vuosisadalla saatiin yhteys Pyhrnstrassen ja Ennsin (vesitie jokea pitkin) välille. Tuolloin St. Gallen nimettiin ”Uudeksi Metsäksi”, Silva Novaksi.

Gottfried Edler rakensi v.1152 Pyhän Galluksen (Heilige Gallus) kunniaksi kirkon, ja seurakunta mainitaan kootun v. 1160. Uuden liikenneväylän vuoksi perustettiin matkalaisia varten myös taverna St. Galleniin.

13. vuosisadan lopussa mainitaan St.Gallenissa olleen lääkäri Mestari Ulrichin vastaanotto, mikä osaltaan kertoo asukasmäärän massiivisesta kasvusta.
Vuonna 1278 rakennettu linnoitus (Burg Gallenstein) joka rakennettiin luostarin omaisuuden suojaksi, antaa osaltaan viitteitä alueen vauraudesta.

1500 luvulta lähtien St.Gallenin elinkeinoelämää hallitsi rautateollisuus. Raakarautaa tuotiin Eisenerzistä ja kuljetettiin Enns- ja Tonava –jokia pitkin edelleen jalostettavaksi.
1800 –luvun puolivälistä alkanut rautateollisuuden alamäki tarkoitti matkailualan nousukautta. Ensimmäinen St. Gallenin matkaopas mainitaan vuonna 1879, ja hän oli nimeltään Josef Rabl.
Uskontojen jakauma: roomalaiskatolisia 93,7%, ev.lut. 1,4%, muita uskontoja 4,0%, muut 0,9%

Nähtävyyksiä:

Burg Gallenstein, rakennettu 1278. Linnoituksessa järjestetään vuosittain elokuussa musiikkijuhlat, jotka kestävät useita päiviä. Linnoitukseen kävelee meiltä = kylältä n. puoli tuntia.

 

 

 

Kirkko, rakennettu 1515-1523, tukipilarit ovat myöhäisgoottilaista tyyliä, samoin porrastorni. Sipulikupolit ovat barokkityyliä.

Pääalttari on punaista palamarmoria ja muistuttaa klassista tyylisuuntaa. Alttarikuva on vuodelta 1782 ja esittää Marian taivaaseen astumista. Alttarikuvan maalaaja on Martin Johann Schmidt
Sivualttarit on maalattu 1700 – luvun puolivälissä (Bartolomeo Altomonte)

Seinämaalaus ulkona, kirkon pitkällä sivulla kuvaa täysikokoista Christophorus –pyhimystä. Kuva on maalattu 1500-luvun ensimmäisellä kolmanneksella, samoin kuin Öljymäen näkymä vuonna 1530.

Kuukausi uudessa kodissa takana

Tänään 12.11.2013 tulee kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun ajoimme -Heidi auton ja Tomi moottoripyörän- Markt 187:n pihaan. Takana oli kolme päivää ja 2000 kilometriä ajoa vaihtelevassa säässä niin Ruotsin, Tanskan kuin Saksan ja Itävallankin halki. Mukana muuttokuormassa seurasi myös reissukoira Leevi.

Ensimmäiset päivät ja viikot rakensimme Murmelipesää ja tutustuimme kotikyläämme. Teimme useita reissuja n. 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Liezenin kaupunkiin (joka sivumennen sanoen on SE kaupunki, josta Heidin rakkaus tähän maahan alkoi v. 2010).

Liezenin Möbelixistä teimme tärkeimmät loput huonekaluhankintamme (heinäkuun kokoamisurakasta kodissa oli valmiina jo sänky, vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä ruokaryhmä, eli kaikki tärkeimmät). Huonekaluja kasatessa Tomilla vierähti ilta jos toinenkin, mutta työ tekijäänsä kiittää -ja vaimo myös!

Toki ulotimme retkemme myös muualle, esimerkiksi n. 70 kilometrin päässä sijaitsevasta Steyrin (kuuluisa mm. MAN -kuorma-autoistaan ja aseteollisuudestaan) kaupungista ostimme pesutornin.
Pesutornin toimitus kesti sitten hermojaraastavan kauan, ja pesukone tulikin ennen kuivausrumpua, mutta muutamien puheluiden jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin :-)

Leobeniin puolestaan ajelimme ostoskeskukseen imuriostoksille ja chillailemaan upeassa keskustassa, josta tuli ihan Innsbruck mieleen. Kahvi maistui taivaalliselle, samoin kuin metsämansikkaleivos, kun ne nautti ulkosalla yli 20 asteen lämmössä.

Moottoripyörällä kävimme Mariazellin kauniissa kaupungissa. Tämä kaupunki on kuuluisa mm. siitä, että paavi on siellä vieraillut v. 2007, sekä kapearaiteisesta Mariazell-rautatiestään. Heidi ei ollut ennen Mariazelliin ajoa moottoripyörän kyydissä Alpeilla ollutkaan, Tomi siellä on ajellut kaksipyöräisellä sitäkin enemmän. Huikea kokemus myös tarakalla istujalle!

Säät ovat meitä täällä maisemien lisäksi hemmotelleet. Parhaimpina lokakuun päivinä lämpötila oli yli +20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sadepäivistä saimme tuta vasta oikeastaan marraskuussa, kun syksy täällä toden teolla alkoi. Tosin uutisista luimme ja paikallisilta kuulimme, että näin lämmin syksy on viimeksi ollut 2006... Lämpöä ja lempeä on ammennettu tulevaa talvea varten kuitenkin, niin pitkillä kävelylenkeillä lähiympäristössä kuin ajomatkojen upeaa ruskaa ihaillessa.

Olemme myös tutustuneet paikalliseen kylpyläkulttuuriin, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu!