Aikaisemmassa blogitekstissämme olen kertonut käynnistäni St. Gallenin "kotilääkärin", Anton Harkampin vastaanotolla. Poskiontelontulehdukseni oli kuitenkin ajan saatossa kroonistunut, ja lopulta sain lähetteen korva-nenä ja kurkkutautien erikoislääkärille Liezeniin. Tohtori Friedrich Drobesch määräsi minut mm. allergiatesteihin:
Allergiatestit näyttivät negatiivista, mutta poskionteloröntgen sekä tietokonekuva (CT) sen sijaan kertoivat totuuden: Polyyppi nenäontelossa -ja se vaati leikkausta. Aika Leobenin sairaalaan leikkaukseen varattiin 10.7.
Ennen operaatiota tuli käydä varmistamassa soveltuvuus leikkaukseen. Tämä selvitettiin keuhkoröntgenissä, sydänfilmillä, spirometrillä (keuhkojen toiminnan ja kapasiteetin mittaus), virtsa- ja verikokein. Verikokeen jälkeen puristin jätettiin paikalleen painamaan haavaa umpeen. Oli melkoinen näky, kun meitä istui lääkärin odotushuoneessa rivi ihmisiä staasi kädessä:
Lopuksi vielä sisätautien erikoislääkäri kuunteli keuhkot ja sydämen sekä haastatteli (onko ollut turvotusta jaloissa jne), ja antoi lopuksi hyväksyvän leiman sekä kollegiaaliset terveiset lähetteeseen sairaalaan.
Sairaalavisiitti tässä maassa oli minulle laatuaan ensimmäinen, eikä lähipiirissämmekään ollut ketään, jolta olisi voinut kysellä maan tapaa. Näin ollen lähdin pakatessani sairaalatavaroita siitä olettamuksesta, että samoilla "eväillä" mennään kuin Suomessakin. Kuinka väärässä olinkaan!
Ensinnäkin kaikki potilaat olivat pukeutuneet omiin vaatteisiinsa. Onneksi olin ottanut vaihtovaatteet mukaan, joten saatoin ottaa varapaidan yöpaidakseni. Villasukat eivät olleet soveltuvat tossuiksi, mutta kaikeksi onneksi sain osastolta "crocksit" lainaksi sairaalassaoloajaksi.
Jos erikoislääkärit ennen sairaalaan tuloa olivat olleet perusteellisia kysymyksissään ja tutkimuksissaan, niin nyt kyselyt, lomakkeiden täytöt ja tutkimukset olivat luokkaa potenssiin neljä. Osastosihteeri Anita kirjasi ensin omalta osaltaan tiedot (tupakoitko, osa 1) ylös, jonka jälkeen mentiin kahden naislääkärin pakeille tutkittavaksi, kysymyksiin vastaamaan (tupakoitko, osa 2) ja verta antamaan.
Hollantilaiseksi osoittautunut toinen naislääkäreistä (Dr. Karin Thaller) kertoi -kuultuaan minun olevan suomalainen- olleensa opiskeluaikana HYKS:issä harjoittelemassa muutaman kuukauden. Kysyttyäni hänen suomen kielen taidostaan, hän vastasi "yksi, kaksi" .. Hänellä on kuulemma myös TYKS:issä työskentelevä ystävätär, johon hän tutustui Grazissa ollessaan.
Lääkäreiden jälkeen takaisin osastosihteerille, joka mittasi verenpaineen sekä kyseli ruokalistatoiveet. Kyllä, itse sai vaikuttaa, mitä halusi minäkin päivänä syödä -aamiaisesta päivällisen kautta iltaruokaan. No, perjantai oli leikkauspäivä, sen päivän osalta ei tullut rasteja ruutuun!
Osastosihteeri-Anita kertoi olevansa syntyjään ruotsalainen. Hän muisti vielä sanoja ja sanontoja "jag vill inte jobba" ruotsiksi, ja intoutui kysymään mitä saksankieliset sanat tarkoittavat ruotsiksi (kuten heräämössä kysyttävä Kennwort/tunnussana). Hetken aikaa päässäni raksutti kolmen kielen verran, mutta hauskaa meillä oli!
Lopuksi minut ohjattiin sairaanhoitajaopiskelijan luokse, joka vielä kyseli mm. tekohampaista ja silmälaseista (sekä tupakoitko, osa 3) -lisää kaavakkeita täytettäväksi, siis. Tämä nuori nainen näytti minulle myös huoneeni numero 148:n ja esitteli minut huonetovereilleni.
Tyttö esitteli myös muut tärkeät paikat osastolla. Näitä olivat mm. käytävällä sijainneet wc sekä suihkut (yhteinen sekä miehille että naisille).
Leobenin sairaalassa -oletettavasti myös muualla- on kaksi eri "luokkaa" potilashuoneissa. Erikoisluokassa on vain 1-2 vuodepaikkaa. Huoneessa on oma WC ja TV, ja sinne tuodaan ilmaiseksi päivän sanomalehdet. Koska jokainen itävaltalainen työntekijä on vakuutettu työnantajansa toimesta, oletan, että huoneiden luokkajako perustuu vakuutuksen laajuuteen. Minä olin normaaliluokassa, ja jaoin huoneeni neljän muun naisen kanssa. Kaikkiaan potilaspaikkoja korva-nenä- ja kurkkutautien osastolla on 37.
Vaikka olimme neljä päivää ja yötä tiiviisti yhdessä, silti teitittelimme toisiamme, kuten tapoihin täällä kuuluu. Ja kun kaksi petiä vaihtoi asukasta sunnuntaina, toivotettiin kotiinlähtijöille kohteliain sanakääntein kaikkea hyvää ja näkemiin! Samoin leikkaukseen lähtiessä toivotettiin Alles Gute!
Näkymät ikkunapaikaltani. Ja lempiväriäni olevat verhot -oranssia!
Potilastietokansioni annettiin saman tien syliini ja opastettiin käymään anestesialääkärin pakeilla. Hänen tehtävänsä oli lopullisesti arvioida leikkauskelpoisuuteni. Kolmea kerrosta ylempää löytyikin vastaanotto, ja tovin odottelun jälkeen pääsin -yllätys yllätys- vastaamaan mm. kysymykseen tupakoinko! Kysymyksiä oli toki muitakin, ja nukutuslääkärin tehtävänä oli myös analysoida niin sydänfilmin kuin spirometrinkin tulokset.
Nukutuslääkäri kysyi minulta sukunimeni alkuperää. "Suomalainen", vastasin. "Oi, olen aina halunnut käydä Suomessa", totesi lääkäri!
Vihreää valoa operaatiolle sain myös tältä osastolta.
Juuri, kun olin asettautumassa aloilleni sänkyyni Kotivinkki-lehti seuranani, huoneen ovesta kurkisti nuori mies. Hän kutsui minut testattavaksi, tällä kertaa mitattiin ilman virtausta sieraimista sekä hajuaistia.
Ennen virallista osuutta -kuultuaan minun olevan Suomesta- tämä nuori mies sanoi kaverinsa olevan Turusta! Ja että hänkin osaa vähän suomea. En nyt lähde tähän toistamaan, mitä kaverinsa oli hänelle opettanut, mutta totesin tuoneeni mukanani sanakirjan, ja voisin opettaa hiukan soveliaampaa suomen kieltä...
Hajuaistia mitattiin 12 eri tuoksuisella kynällä. Oli sitruunaa, nahkaa, maustepippuria, kanelia -ja numero 12 kohdalla sain varoituksen "älä laita kovin lähelle nenää". Se oli karmaiseva kalan tuoksu! Sain 9/12 oikein, mm. koska en tunnistanut lakritsia. Tähän totesin, että tuo teidän tuoksunne ei ole lakritsia nähnytkään, odotapa, niin mieheni tuo tänne suomalaista salmiakkia. Se tuoksuu kunnolla! Lähtiessäni opetin hänelle vielä, mitä on auf Wiedersehen suomeksi!
Osastolla ja huoneessa oli vahvalla signaalilla varustettu Wlan, jota hyödynsin mielelläni!
Käytävällä oli koko ajan kivennäisvettä, lähdevettä ja piimää tarjolla.
Lisäksi automaatista saivat potilaat hakea kahvia, cappucinoa tai kaakaota ja teevettä.
Päivälliseksi oli possun kassleria, riisiä ja hyvin maustettua tomaatti-kasviskastiketta (vähän kuin ratatouille). Iltapalaksi pullaa ja kaakaota!
Näillä eväillä aloitettiin paasto perjantai-aamun leikkausta silmälläpitäen. Aamu toi tullessaan uuden yllätyksen. Leikkausta varten piti käydä suihkussa ja vaihtaa leikkaussaliasu päälle. Suihkukopista ei löytynyt kylpypyyhkeitä. Hoitaja ystävällisen hymyn saattelemana totesi, että sinun olisi pitänyt ottaa sellainen kotoa mukaasi, mutta ota tästä muutama keittiöpyyhe.. Kolmen pikkupyyhkeen avulla sain lopulta itseni kuivaksi.
Itävallan palkansaajat maksavat tuloistaan enimmän osan sairausvakuutusta ja vähemmistöosan varsinaisia veroja. Sairausvakuutuksesta saatavat tulot käytetään sairaaloiden ja terveydenhuollon ylläpitämiseen, ja se on selvästi näkynyt mm. laitteiston tasona (esim. Liezenin kokoisessa kaupungissa magneettiröntgen, johon pääsi toivomanaan ajankohtana).
Leikkaussali näytti maallikon silmiin huippumodernilta. Kauaa en sitä ehtinyt katsellakaan, ennen kuin taju lähti. Seuraavaksi heräsin heräämössä, ja ensimmäinen ajatus oli: ihanaa, voin hengittää vapaasti molemmista sieraimista! Helppo hymyillä!
Perjantai-iltapäivään saakka lepäsin, ja rakas mieluisa vieras illan suussa toi paitsi itsensä, myös
kylpypyyhkeen, läppärin ja kuulokkeet, uuden Kotivinkki-lehden, suklaabanaaneja sekä sukkalangat!
Lääkkeet jaettiin tällaisissa rasioissa:
Tarjottimelle oli kirjoitettu: "Keittiön työntekijät toivottavat hyvää ruokahalua"
Ja täytyy sanoa, että kyllä maistuikin! Sunnuntain aterialla oli kuuluisaa Steiermarkin härkää paistin muodossa, alkukeitto, salaatti sekä vasta leivottua marjapiirakkaa
Sunnuntai ei poikennut arkipäivästä ainakaan mitä tuli kuhinaan osastolla. Kaksi asukasta huoneestamme tosiaan kotiutettiin, ja toiset kaksi tulivat vauhdilla tilalle. Käytävällä vastaan tuli leikkaussalivaatteisiin pukeutuneita hoitajia, mistä päättelin, että myös sunnuntaisin leikataan potilaita.
Leobenin sairaalan korva- nenä- ja kurkkutautien osastolla työskentelee kaikkiaan n. 20 hoitoalan ammattilaista (hoitoapulaiset/siistijät mukaan lukien). Kun lääkärit lasketaan mukaan, on henkilökunnan luku liki 30. Kokopäiväisen työntekijän työpäivän pituus on 12,5 tuntia. Puoli päivää työskentelevä tekee 6-tuntista päivää.
Osa osaston tiimistä:
Niin, se salmiakki.. Tomi tosiaan toi Merirosvorahoja tullessaan, ja sunnuntain lääkärikierrolla yhytin minut testanneen nuoren miehen. Tarjosin hänelle merkkarin, ja sitä hetken pureskeltuaan hän lehahti tulipunaiseksi. Iltapäivällä käydessään huoneessamme ottamassa näytteitä huonetovereista hän ei vilkaissutkaan minun suuntaani. Vasta illalla pääsin kysymään, maistuisiko kenties toinen salmiakki. Hän totesi: " minun kulinaariset kokemukseni ulottuvat laajassa skaalassa aina friteerattuihin hyönteisiin saakka. Tämä ei missään mielessä ollut positiivinen makuelämys"! Nauraen totesin, että hän voi nyt turkulaiselle kaverilleen sanoa syöneensä salmiakkia!
Maanantaina koitti vihdoin kotiinlähtöpäivä. Kaiken kaikkiaan neljän päivän ja yön visiitti jätti mukavat muistijäljet -ei ainoastaan erinomaisen ruoan osalta. Nyt on helppo hymyillä ja ennen kaikkea hengittää Gesäusen raikasta Alppi-ilmaa molempien sieraimien kautta!
