maanantai 10. maaliskuuta 2014

Sirkushuveja steiermarkilaisittain

St. Gallenin kylän liepeille, nurmiaukealle nousi helmikuun viimeisellä viikolla komea sirkusteltta. Kyltit sirkushuvien tulosta olivat ilmestyneet kylän teiden varsille jo aiemmin.


Sirkuslaiset elävät omavaraistaloudessa. Ainakin mitä tulee kananmuniin:


Saluti on Steiermarkin osavaltion "oma" kiertävä sirkus. Me valitsimme lauantai-iltapäivän (esitykset pidettiin aina klo 15.30 alkaen)  näytöksen.

Saimme paikkamme riviltä 5, josta oli hyvä näkymät esiintymislavalle. Perinteistä, sahanpurujen tuoksuista maneesia ja sitä kiertävää katsomoa ei ollut, vaan taiteilijat esiintyivät korotetulla esiintymislavalla, ja me katsojat saimme istua mukavasti selkänojallisissa tuoleissa. Yleisöä olisi vain toivonut olevan enemmän.

Meitä viihdyttivät niin notkeat akrobaatit..




 
 Kuin voimamiehetkin...
 


Sekä koomikko ja koirat..

 
 
 
Sirkushuvien lisäksi myös "leipää" oli tarjolla, sillä väliajalla myynnissä oli sekä popkornia että hattaraa -ja myös ilmapalloja kotiin vietäväksi.
 
Loppukiitoksissa lavalla näkyi koko sirkusjoukko:
 
 

Vähäisestä katsojamäärästä huolimatta esitys oli lämminhenkinen ja ammattitaidolla toteutettu.
Tapasimme yhden akrobaateista illalla Heurigenstubessa, ja saimme välitettyä kiitokset hyvästä esityksestä esiintyjälle suoraan. Hän sai myöskin maistettavakseen Tomin tekemää salmiakkisnapsia, joka näytti maistuvan. Totesi simauksiensa lomassa, että "tämä taitaa tehdä hyvää vatsallekin"...
Tarina ei kerro, oliko akrobatia-numero sunnuntaina peruttu, kiitos salmiakkivodkan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti