Joulun juhliminen aloitetaan jo 4.12. Pyhän Barbaran päivänä. Tuolloin laitetaan talon sisällä kirsikkapuun oksa veteen, ja sen on määrä kukkia joulupäivänä. Kukkien määrä ennustaa tulevan vuoden sadon rikkauden. Kirsikanoksan puhkeaminen kukkaan merkitsee myös juhla-ajan alkua talossa.
Joulupukki on iloinen hahmo, mutta Itävallassa jouluun liittyy myös pimeämpi puoli. Pelottava olento nimeltään Krampus saapuu 5. joulukuuta säikäyttelemään lapsia. Krampus on pukkimainen, karvainen hirviö, jolla on päässään sarvet ja kädessään keppi. Se kiertelee perheiden kotiovien takana ja heiluttelee keppiään tuhmasti käyttäytyneille lapsille. Perinne juontaa joidenkin lähteiden mukaan juurensa jo esikristilliseltä ajalta. Keskiajalla inkvisitio kielsi perinteen, koska paholaisen esittäminen oli kielletty. 1600-luvulla Krampus teki paluun pyhän Nikolauksen pahaluontoisena ”alter egona”.
Krampusjuoksun perinne elää Itävallassa vahvana. Tapahtumia järjestettiin lähiympäristössämmekin useita, jopa St. Gallenissa. Perinteen mukaan Krampukseksi eivät saa pukeutua kuin poikamiehet, ja juhlapäivää varten on perustettu myös Krampusyhdistyksiä.
Seuraavana päivänä, eli 6.12. näyttäytyy joulun iloinen puoli, kun pyhä Nikolaus saapuu lahjoineen. Nikolaus, Krampuksen vastakohtana on lasten ystävä ja kauppamiesten sekä merenkulkijoiden suojeluspyhimys. Lapset laittavat 6.12. kenkänsä oven pieleen tai lautasen ikkunalle, ja yön aikana ne täyttyvät herkuista. Nikolaus saattaa myös useissa perheissä käydä vierailulla. Ihan kuten Suomessakin jouluaattona, lapset saavat kilttinä olemisestaan palkkioksi leivonnaisia, omenoita tai pähkinöitä.
Aiemmin 24.12. oli päätöspäivä adventin ajan paastolle. Tällöin jouluaattona syötiin ainoastaan keittoja, ja vasta joulumessun jälkeen pöytään nostettiin täyteläisempää ruokaa, kuten makkaraa tai paistettua/ keitettyä paistia. Nykypäivänä varsinainen adventin ajan paastoaminen on väistymässä, mutta ruokapöytiin on jäänteenä paastonajasta edelleen leikkelelautaset sekä kylmät välipalat.
25.12. joulupäivä, sekä 26.12. tapaninpäivä, ovat jo ammoisista ajoista olleet juhla-aterioiden aikaa. Talonpoikaisissa pöydissä on ollut possua, porvarillisimmissa ruokapöydissä puolestaan hanhea, nautaa tai vasikkaa juhlapaistina. Mutta myös karppi-kalaa käytetään useina eri variaatioina perinteisessä jouluruoissa.
Viattomien lasten päivänä, 28.12. lapset kiertelevät ovelta ovelle, napauttavat vitsalla tai kepillä aikuisia takamuksille ja lukevat lorun, kuten Suomessa pääsiäisenä: "Frisch und gsund, frisch und gsund, gsund bleibm, viel geben", eli Tuoreeks terveeks, tuoreeks, terveeks, terveeksi tule, paljon anna. Eri osavaltioissa on erilaiset lorut. Palkkioksi lorusta saadaan rahaa taikka makeisia. Vitsaniskujen tarkoitus on tuoda onnea uudelle vuodelle.
Silmiinpistävintä joulun alun tohinoissa on kauppojen joululeivonnaisten ja leivontatarvikkeiden runsaus. Itävaltalaiset perheenemännät leipovat kuulemma useita sortteja (kymmeniä?) pikkuleipiä ja muita makeita herkkuja jouluun.
Pähkinät ovat pääosassa makeissa leivonnaisissa, tässä muutama resepti "maistiaisiksi ja kokeiltaviksi":
Altwiener Vanillekipferln/ Vanhat wieniläiset vaniljasarvet
280 gr jauhoja
140 gr voita
2 munan keltuaista
120 gr kuorittuja, rouhittuja manteleita
1 hyppysellinen suolaa
Vanilja-ja tomusokeria päälle siroteltavaksi
Sekoita jauhot, voi, mantelirouhe, suola sekä munankeltuaiset taikinaksi. Taikinan ei tarvitse olla tiivis.
Leivo jauhoitetuin käsin taikinasta n, 1 cm:n halkaisijaltaan ja 5 cm pituinen pötkö ja muotoile ne sarviksi. Siirrä leivinpaperille vuoratulle pellille.
Paista 180 asteessa vaalean keltaisiksi
Kun sarvet ovat vielä lämpiminä sirottele päälle vanilja-ja tomusokerin seosta.
Moststerne/ Omenamehutähdet
250 gr hienoja vehnäjauhoja (erikoisvehnäjauhot)
250 gr voita
4-5 ruokalusikallista omenamehua tai valkoviiniä
hiukan suolaa
Vanilja-ja tomusokeria päälle siroteltavaksi
Sekoita jauhot, voi mehu/viini sekä suola notkeaksi taikinaksi. Taittele taikina folion sisään ja laita jääkaappiin lepäämään n. 30 minuutiksi.
Kaulitse levännyt taikina jauhoitetulla työpöydällä n. puolen sentin paksuiseksi ja ota siitä tähtimuotilla keksejä.
Paista 180 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia.
Sirottele vielä lämpimien keksien päälle vanilja-ja tomusokeriseosta.
Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
VastaaPoista*Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
*Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
*Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
*Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä. *jos tarvitset raharituaalia ilman ihmisen vahvistusta.
*Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
*Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi. *raharituaali.
Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159