Vieraita, valkoista olutta, makkaraa ja lunta

Menneellä viikolla tapasimme ensimmäistä kertaa henkilöitä, joilta olemme kotimme vuokranneet. Sunnuntaina palatessamme perinteiseltä Göstlingin kylpyläreissulta rappukäytävästä tuli vastaamme mies käsi ojossa. Hän esittäytyi Roland Muhriksi, yhdeksi asuintalomme omistajista. Rolandilta saimme myös tuliaisina pullollisen Muhrin perheen valmistamaa mansikkanektaria.

Veljekset Roland ja Reinhard sekä isänsä Willi Muhr ovat siis vuokraisäntiämme.
Heidi on ystävystynyt Rolandin veljen, Reinhardin vaimon Gerlinden kanssa, ja kirjoittelee hänen kanssaan niin sähköpostitse kuin Facebookissakin. Kutsu kylään heille n. 100 kilometrin päähän Ala-Itävaltaan on jo saatu, päivämäärää vielä katsotaan kalentereista. Gerlindellä ja Reinhardilla on kaksi lasta, Maximilian ja Mariella.

Lähetimme lapsille Suomen-tuliaisina joululahjaksi Angry Birds -hahmon ja Muumimamman. Olivat kuulemma olleet täysosumia ja hittileluja!

(Muumimamma on kuvassa Mariellan alla). Lapset ovat valokuvissa yöasuissa, koska täällä on tapana avata joululahjat joulupäivän aamuna.

Keskiviikkona saimme viestin Gerlindeltä, että isä-Willi itse olisi St. Galleniin tulossa valvomaan autotallin oven korjausta, ja sitä varten Tominkin piti siirtää moottoripyörä pois korjauksen tieltä. Yhtäkkiä soi ovikello, ja oven takana seisoo vanhempi herrasmies jo riisumassa kenkiään. Willi halusi tulla tervehtimään meitä. Hän kävelee sisään ja istuutuu keittiön pöydän ääreen, kuin kotiinsa. Tomilla oli puhelinpalaveri menossa, joten Heidi jäi viihdyttämään vierasta. Tarjoiluista suomalainen Juhla-Mokka kelpasi, samoin kuin vohvelitkin. Keskustelun aiheena olivat niin Suomen sää kuin Itävallan maisematkin. Sanakirjaa tarvittiin vasta siinä vaiheessa, kun Willi kysyi, mitä eläimiä Suomessa metsästetään eniten...
Lähtiessään pois Willi vannotti, että kun olemme Gerlinden ja Reinhardin luokse menossa, pitää hänetkin kutsua samaan aikaan, jotta tapaamme jälleen.
Hauskana yksityiskohtana tuli tieto Gerlindeltä jälkikäteen, että Willi ei kuulemma koskaan juo kahvia!

Perjantai-iltana poikkesimme Heuringenstubeen, jossa oli valkoisen oluen ja valkoisen makkaran ilta asiaan kuuluvine musiikkeineen. Ravintolan isäntä, Helmut Angerer tervehti meitä huikkaamalla salin poikki:"Hallo, Finnland" !

Tomi sai eteensä illan nimikkoannoksen valkoista makkaraa ja brezeliä. Maistui kuulemma tosi hyvältä, ja vaalea olutkin oli erinomaisen hyvää. Weihenstephanin panimo on maailman vanhin, vuodelta 1040.

Heidi harmitteli myöhemmin, ettei tullut samaa annosta tilanneeksi, koska katumuksen ja mielihalun iskiessä oli makkara-annos jo loppuunmyyty. No, ensi kerralla sitten. Ja olihan se lettukeittokin hyvää. Nimittäin wieniläinen erikoisuus Frittatensuppe on lihalientä, kasviksia ja suikaleiksi leikattua räiskälettä sisältävä keitto.

Valkoisella teemalla mentiin koko viikonloppu, nimittäin talvi tuli sittenkin myös Itävaltaan. Lunta satoi lauantaina ja sunnuntaina, ja vuorten lisäksi myös laakso peittyi kokonaan lumeen. Lämpötila pysytteli nollan tienoilla, ehkä hiukan plussankin puolella. Säästä johtuen päätimme pysytellä kotikylässä viikonlopun, kun uutisissa kerrottiin lumisateen aiheuttavan liikennekaaoksia eri puolilla maata. Lauantain teemanamme oli itävaltalaiset ruoat, ja ruokalistalla oli valkosipulikeittoa sekä peurapataa. Tosin peuran liha piti korvata naudalla, koska emme olleet tilanneet peuraa etukäteen kaupan tiskille. Yhdessä kokattuja lopputuloksia kelpasi nautiskella.

Lumisateesta huolimatta tuli ulkoilmassa vietettyä hyvä tovi, kun sunnuntaina kävelimme Burg Gallensteinille.

Laakson vihreät niityt olivat saaneet valkoisen värin ja lunta satoi paikoin sakeastikin.

Kotimatkalla Tomia alkoi lapsettamaan ja hän päätti kokeilla lumipalloilmiötä käytännössä.

Kehittyy, kehittyy...

Alamäkeen on hyvä rullata

Valmis pallo joka kangettiin lopuksi pois keskeltä tietä. Syke 300 ja hirmuinen hiki!

Posket punoittaen ja jalat väsyneinä palasimme 1,5 tunnin retkeltä kotiin, jossa Leevi jo odottikin.  Leevi jäi enemmän kuin mielellään kotimieheksi, hän kun ei sattuneesta syystä halua lumessa tarpoa.

Vertailevaa tutkimusta

Viime viikkojen aikana on meidän tullut testattua niin optikon palvelut ja hinnat, lääkäri kuin hierojakin.
Kaikista näistä löytyi eroja suomalaisiin vastaaviin palveluihin.

Päätimme molemmat uudistaa silmälasimme. Tomi oli jo aiemmin, vuonna 2012 Imstistä, Tirolista hankkinut hyväksi havaitsemansa aurinkolasit, mikä aikaan sai sen, ettemme lähteneet merta edemmäs kalaan. Toisin sanoen suuntasimme suoraan Pearle Optik -liikkeeseen, jolla oli jo Tomin asiakastiedot ja silmälasivahvuudet. Heidillä oli silmälääkärinsä resepti elokuulta (tosin suomeksi), minkä kanssa piti selvitä.
Steyrin liike valikoitui sattumalta, Lietzenissäkin kun olisi omansa ollut. Päätimme kuitenkin kauniina joulukuisena päivänä ajella hiukan kauemmas, ja Steyriin päädyimme. Palvelu oli nopeaa ja asiantuntevaa meidän kummankin kohdalla, ja Heidikin sai arvonsa selvitettyä paperistaan. Pearle on mielestämme kuin Suomen Instrumentarium, eli maanlaajuinen ketju, jossa on merkkikehyksiä -Heidilläkin nyt Voguet-, mutta kuitenkin kehyksissä inhimilliset hinnat ja hyvät alennukset. Heidi sai uuden asiakkaan etuna 20% alennuskupongin, mikä hyödynnettiin heti Tomin laseissa. Tämän lisäksi tuli toinen lahjakortti varsinaisesta ostoksesta. Tällä hankittiin Heidille aurinkolasit vahvuuksilla, samoin 20% alennuksella.
Toimitusajaksi luvattiin kaksi viikkoa, mutta lasit valmistuivat alle luvatun ajan, ja saimme ennen uutta vuotta ne nenillemme. Heidin aurinkolasit tilattiin silmälaseja noudettaessa, ja nekin ovat jo valmiina liikkeessä, eli vain noutoa vailla.
Summa summarum, kahdet silmälasit ja yhdet aurinkolasit vahvuuksilla kustansivat alennuksien kanssa yhteensä 420 euroa. Näillä näkee taas pitkään!

Hierojan käsittelyyn pääsi Heidi. Hän sai pukinkontista lahjakortin Göstlingin kylpylän yhteydessä toimivaan hoitolaan Emotion Life Center Göstlingiin Kutomisesta kipeät hartiat saivat kyytiä ennen uinti -ja saunomissessiota. Nuori riuska nainen otti vastaan ja ohjasi hoitohuoneeseen. Huomion kiinnitti heti katossa roikkuva, koko selän mittainen "grillivastus", jonka alle hoitopöydälle pyydettiin riisuuduttua käymään. Tyttö napsautti "grillin" päälle, ja niin lämpeni Heidin selkä mukavasti. Lämpö oli koko puolen tunnin ajan päällä, vasta vähän ennen loppua virta katkaistiin. Hierontapöytä erosi sillä, että kädet saivat roikkua vapaana alhaalla, käsitukia ei ollut. Muttei se ei oikeastaan haitannut ollenkaan.
Aikaisempiin kokemuksiin suomalaisilla hierontapöydillä itse käsittelyssä ei ollut eroja, ainoastaan lopputaputtelu tai läpsyttely -tai miksi sitä kutsutaankin- oli jätetty pois. Muuten olo oli ihan yhtä euforinen ja rento. Ilman muuta uudelleen hierojalle -vaikka sitten grillin alle- huolimatta siitä, että kyseisessä hoitolassa olisi mahdollista valita vaikka mitä ihanuuksia!

Lääkärin pakeillakin kävi Heidi, peräti kahdesti. Marraskuussa alkanut flunssa ei näyttänyt poistumisen merkkejä, vaan pikemminkin päinvastoin. Kivistävää korvaa ja tukkoista nenää näyttämään siis Herr Doktor Anton Harkampin vastaanotolle . Lääkäri pitää vastaanottoaan kotinsa yhteydessä olevalla klinikalla. Vastaanotolle on kotoamme tuskin kahta sataa metriä kävellen ja puiston kautta oikaisten. Klinikalla tehdään tutkimusten lisäksi myös pienempiä kirurgisia toimenpiteitä ja otetaan mm. laboratoriokokeita. Tilassa toimii myös "taloapteekki".
Kuvassa tohtori itse keskellä, vasemmalla sairaanhoitaja/farmaseutti ja oikealla vastaanottovirkailija.

Ensimmäinen huomiota kiinnittänyt asia oli tervehtiminen. Kaikkia vastaanotolla olevia ihmisiä tuli tervehtiä, niin sisään tullessa kuin lähtiessäkin. Mietityttämään jäi, mitenkähän suomalaisen terveyskeskuksen odotushuoneessa reagoitaisiin, jos sinne astuisi ja huikkaisi kaikille päivää. Taitaisivat ajatella, että hyvä, että tuli tarkistuttamaan lääkityksensä...
Vastaanottovirkailijalla oli kahvi kesken tiskin takana ja kahvileipä suussa, kun Heidi täytti Eurooppalaista sairausvakuutuslomakettaan. Jotenkin se kahvittelu näytti kuuluvan "kuvaan", eikä häirinnyt yhtään.
Ajanvarausta ei tarvittu, vaan asiakas ohjattiin odotushuoneeseen. Vauhdilla näytti potilaat kulkevan vastaanotolle ja sieltä pois, eli odotusaika ei ollut kuin yhden aikakauslehden verran, siitäkin kun suurin osa meni kuvia katsomalla!
Tohtori Harkamp kätteli lämpimästi potilaansa huoneessaan, ja kysyi, oletteko suomalainen. Kuullessaan, että todella näin asia on, hän totesi "todellako, minun ystäväni toimi pitkään Suomen konsulina". Kun jää oli murrettu, päästiinkin sitten itse vaivaan. Tutkimusten jälkeen tohtori meni takahuoneeseen ja toi särkylääkepaketin sekä nenäsumutepakkauksen. Kumpaankin hän kirjoitti kynällä, mikä on annostus. Ja selosti ohjeet samalla niitä kirjoittaessaan. Muttei siis reseptiä, ei kuittia, vain lämmin kädenpuristus ja hyvän päivän toivotukset. 11,90 maksoivat lääkkeet (lääkärikäynti kuului sairausvakuutukseen).
Pankkikortti ei käynyt tiskillä, vain käteinen. Siitä huolimatta Heidi sai kuitenkin mennä kotiin lääkkeineen, ja luvan palata maksamaan myöhemmin. Vastaanotto on kiinni iltapäivän (avoinna 8-12 ja 16.30-18.30), joten illan suussa velka saatiin kuitattua.

Valitettavasti näillä lääkkeillä taudin selkä ei taittunut, joten viikon kuluttua uudelleen samalla asialla. Ja samalla periaatteella mentiin, eli tutkimusten jälkeen takahuoneesta paketti antibioottia, johon kirjoitettiin 1x1, eli yksi tabletti päivässä. Ja lämpimän kättelyn jälkeen kassalle. Tällä kertaa Heidi oli muistanut, ettei kortti kelpaa, joten nyt oli vaadittavat hiukan runsas 5 euroa lääkkeistä matkassa mukana. Kuittia ei tarjottu eikä pyydetty tälläkään kertaa.
Helppo uskoa, että lääkäri on täällä nimensä mukainen "kotilääkäri", ihan kuten TV-sarjojen henkilöt, jotka tuntevat kaikki kyläläiset.

Näiden käyntien välillä törmäsimme päiväreippailulla tohtoriin vaimoineen. He olivat myös nauttimassa kauniista aurinkoisesta päivästä. Tohtori kätteli Heidin ja jutteli säästä (kysyi, minkälainen sää Suomessa on). Hän kertoi myös, että taitaa se talvi tänne St. Galleniinkin tulla, helmikuussa sitten, ja ihan vähäksi aikaa kymmenen pakkasasteen verran. Nähtäväksi jää, onko tohtori Harkamp yhtä hyvä sään ennustaja kuin lääkäri!

Maailmanmestarin naapurissa

Talviurheilulajit  -ja niistä ainakin laskettelu- ovat olleet viime aikoina tapetilla ja otsikoissa. Sattumalta mekin lähdimme selvittämään St. Gallenin kylää koristavan laskettelijapatsaan taustoja...

Vauhdikkaan kuvan kohteena on vuoden 1993 pujottelun maailmanmestari Karin Buder. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Karin edusti seuratasolla SV St.Gallenia (St. Gallenin Urheiluseura).

Buder voitti pujottelun maailmanmestaruuden Japanin Moriokassa v. 1993 kukistettuaan toiseksi tulleen Julie Parisienin 0,21 sekunnilla. Aiempien vuosien huippukisasijoituksia Karinilla olivat mm. Crans-Montanan MM-kisojen neljäs sija v. 1987 sekä Albertvillen olympialaisten viides sija v. 1992.

Buder sijoittui pujottelun maailmancupin kokonaispisteissä neljänneksi kaudella 1989–1990. Hän voitti pujottelun maailmancup-kilpailun Norjan Strandassa maaliskuussa 1990 sekä sijoittui samassa lajissa kolmanneksi Waterville Valleyssa joulukuussa 1986, Steamboat Springsissä joulukuussa 1989, Sundsvallissa maaliskuussa 1992 ja Cortina d'Ampezzossa tammikuussa 1993.

Der Standard- lehti on tehnyt haastattelut Karinista marraskuussa 2012, ja jutussa muisteltiin mm. vuoden 1993 kisaa, sekä voiton tuomaa hurjaa pyöritystä. Karin oli ensimmäisen laskun jälkeen seitsemännellä sijalla, ja hän oli laskujen välisellä tauolla soittanut Itävaltaan ystävälleen koti-ikävässään. Hän oli vain halunnut kotiin, koska koki, ettei kukaan häneen uskonut, tuskin hän itsekään. Mutta toinen lasku osoitti toista, ja Itävallan maajoukkue oli saanut uuden kultamitalistin. Kotona St. Gallenissa odotti Karinin sanojen mukaan hirveä hullunmylly. Sankaria kuljetettiin hevoskärryssä kylän läpi, ja pormestarin mukaan suihkulähdekin pulppusi veden sijasta viiniä!
Ja, kuten Suomessakin kotikunta huomioi voittajaansa, sai Karin talon rakentamiseen tarvittavan alkupääoman St. Gallenilta. Tontin nuoripari sai Karinin vanhemmilta.

 

Karin Buder asuu edelleen St. Gallenissa, ja kuulemma päivittäin näkee itsensä patsaassa siitä ohi kulkiessaan. Hänellä on kolme poikaa, 21, 18, ja 13 -vuotiaat. Näistä keskimmäinen harrastaa laskettelua ja opiskelee Schladmingissa "hiihtokauppakoulussa". Karin itse ei lajia enää harrasta, ainoastaan kerran hän oli poikansa pyynnöstä ollut Schladmingin yölaskukisoissa. Hiihtokeskuksissa on hänen mukaansa yksinkertaisesti liian kallista. Mutta jos St. Gallenissa on talvella lunta, voi Karin Buderin tavata kylän omassa pikkumäessä, "mutta vain pari tuntia, se on ihan riittävä määrä", hän toteaa. Hän on myös jättänyt kaikki "julkkisjuhlat" systemaattisesti väliin nauttien hiljaiselosta St. Gallenissa.

 

Maailmanmestarin ei siis enää tarvitse olla huomion keskipisteenä, ja hänen elämäänsä kuuluvat nyt metsässä vaeltelu, sienien poimiminen, puutarhan sekä kodin hoito ja myös kutominen.

 

Buderin patsas on veistetty puusta, ja sen on Buderin ystävä veistänyt ("koska hän pyysi saada tehdä sen"). Patsas seisoi aiemmin aivan kaupungin laidalla. Kun katu rakennettiin uudelleen, siirrettiin patsasta lähemmäksi kylän keskustaa. 

 

St. Gallenin Marktilla, eli kotikadullamme on myös Buderin hiihtotarvikeliike, joka on Karinin vanhempien perustama ja pyörittämä. Aika-ajoin rouvaa saattaa sielläkin nähdä, tai ainakin lapsia, jotka mieluusti "Papaa" auttavat.

Onnenpossuja ja Uusi Vuosi 2014

Hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista kauppoihin alkoi ilmestyä myyntipöytiä, joissa oli possuja. Ei eläviä, vaan koristepossuja. Pöydiltä löytyi niin pehmoleluja kuin savesta, posliinista, marsipaanista ja taikinasta valmistettujakin. Eri kokoisia ja eri näköisiä possuja, ja niitä kaikkia runsain mitoin. Tätä ihmettelimme kovasti, kunnes selvisi, että possu on Itävallassa onnea tuova symboli, aivan kuten hevosenkenkä tai neliapila Suomessa.
Jo ammoisista ajoista germaanit ovat pitäneet urossikaa eli karjua pyhänä eläimenä. Sika ylipäätään on ollut hyvinvoinnin ja rikkauden, hedelmällisyyden ja voimankin symboli. Erityisesti juuri vuoden vaihteessa possusymboleja -usein vielä onnenlantin tai neliapilan kanssa- annetaan lahjaksi parhainta onnea tuomaan. Viel Schwein, eli "paljon possuja". Uutena vuotena siis paljon onnea!

 

Ihastuimme Leobenin kauniiseen kaupunkiin, ja eritoten sen keskustaan jo ensi kerran siellä lokakuussa käydessämme. Kun sieltä vielä löytyi hulppea kylpylä, Asia Spa Leoben, ja sen yhteydestä hotelli, päätös ottaa uusi vuosi vastaan siellä oli helppo. Juhlapyhästä johtuen kylpylän aukioloajat olivat normaalista poikkeavat, mutta onneksemme olimme paikan päällä ajoissa, ja ehdimme liottamaan itseämme ja saunomaan pari tuntia ennen iltaa. 

Kylpylässä lekottelun ja ruokailun jälkeen puimme lämpimästi päälle ja ohjasimme paukkuaran Leevin kylpyhuoneeseen paksumpien seinien sisälle. Ja sitten kaupungille. Kävelymatkaa kylpylähotellista keskustorille (Hauptplatz) oli vain puolisen kilometriä.

Keskustan talot olivat saaneet juhlavalot, ja joulumarkkinoilta tutut kojut tarjosivat lämmikettä niin ruoan kuin juomienkin merkeissä. 

 

 

Ruokalajeja oli tarjolla kokonaisena grillatusta possusta aina racletteen ja makkarasämpylöihin.
Heidi testasi possunlihaa sämpylän sisällä. Maistui makoisalle!

 

 Lämpimästä tunnelmasta piti huolen paitsi alati kasvava ihmismassa, myös elävät tulet tynnyreissä.

DJ:n soittama menomusiikki kaikui torilla jo ilta yhdeksältä, ja kaveri piti huolen siitä, että tunnelma oli huipussaan, kun kello alkoi lähestyä puolta yötä. Musiikki oli ihailtavan monipuolista, KISS:in ja AC/DC:n kappaleista E  Viva Espanjaan ja Que Sera Sera:han sekä paikallisiin hitteihin (kansa lauloi mukana). 

 

 

Vuoden vaihduttua uudeksi kajahti kaiuttimista perinteistäkin perinteisempi valssi, Johann Straussin upea Tonava kaunoinen.

(Hiukan kappaleen taustaa : Valssi on imperiumin loisteliaan alamäen ajoilta: se sävellettiin eräänlaisena kulttuurisena demonstraationa vuosi sen jälkeen, kun Itävalta oli kärsinyt ratkaisevan tappion Preussille 1866. Tämän valsseista loisteliaimman voi tulkita syntyaikansa taustaa vasten lohdulliseksi vetäytymiseksi ajatukseen kulttuurisesta suuruudesta, eurooppalaisen sivistyksen virrasta ja harmonian, melodian sekä itävaltalaisen viehätysvoiman lopullisesta voitosta. Valssi on sentimentaalinen mutta myös hyvin ja huolellisesti tehty sekä ennen kaikkea uskomattoman tarttuva. Lähde: Wikipedia).

Tonava kaunoisen tahdissa pyörähtelivät niin vanhat kuin nuoretkin (eivät Leppäset, tosin..)

Mainoksen lupaus jättimäisestä ilotulituksesta ei ollut harhaanjohtava. Valssin jälkeen taivaalla alkoi tapahtua, ja toinen toistaan upeammat raketit räjähtelivät uuden vuoden alkamisen kunniaksi. 

 

Tästä on hyvä lähteä aloittamaan vuoden 2014 kirjaa sen ensimmäiseltä sivulta.
Viel Gluck -Viel Schwein, alles Gute und Prosit!