lauantai 11. tammikuuta 2014

Maailmanmestarin naapurissa

Talviurheilulajit  -ja niistä ainakin laskettelu- ovat olleet viime aikoina tapetilla ja otsikoissa. Sattumalta mekin lähdimme selvittämään St. Gallenin kylää koristavan laskettelijapatsaan taustoja...


Vauhdikkaan kuvan kohteena on vuoden 1993 pujottelun maailmanmestari Karin Buder. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Karin edusti seuratasolla SV St.Gallenia (St. Gallenin Urheiluseura).

Buder voitti pujottelun maailmanmestaruuden Japanin Moriokassa v. 1993 kukistettuaan toiseksi tulleen Julie Parisienin 0,21 sekunnilla. Aiempien vuosien huippukisasijoituksia Karinilla olivat mm. Crans-Montanan MM-kisojen neljäs sija v. 1987 sekä Albertvillen olympialaisten viides sija v. 1992.

Buder sijoittui pujottelun maailmancupin kokonaispisteissä neljänneksi kaudella 1989–1990. Hän voitti pujottelun maailmancup-kilpailun Norjan Strandassa maaliskuussa 1990 sekä sijoittui samassa lajissa kolmanneksi Waterville Valleyssa joulukuussa 1986, Steamboat Springsissä joulukuussa 1989, Sundsvallissa maaliskuussa 1992 ja Cortina d'Ampezzossa tammikuussa 1993.

Der Standard- lehti on tehnyt haastattelut Karinista marraskuussa 2012, ja jutussa muisteltiin mm. vuoden 1993 kisaa, sekä voiton tuomaa hurjaa pyöritystä. Karin oli ensimmäisen laskun jälkeen seitsemännellä sijalla, ja hän oli laskujen välisellä tauolla soittanut Itävaltaan ystävälleen koti-ikävässään. Hän oli vain halunnut kotiin, koska koki, ettei kukaan häneen uskonut, tuskin hän itsekään. Mutta toinen lasku osoitti toista, ja Itävallan maajoukkue oli saanut uuden kultamitalistin. Kotona St. Gallenissa odotti Karinin sanojen mukaan hirveä hullunmylly. Sankaria kuljetettiin hevoskärryssä kylän läpi, ja pormestarin mukaan suihkulähdekin pulppusi veden sijasta viiniä!
Ja, kuten Suomessakin kotikunta huomioi voittajaansa, sai Karin talon rakentamiseen tarvittavan alkupääoman St. Gallenilta. Tontin nuoripari sai Karinin vanhemmilta.

 
Karin Buder asuu edelleen St. Gallenissa, ja kuulemma päivittäin näkee itsensä patsaassa siitä ohi kulkiessaan. Hänellä on kolme poikaa, 21, 18, ja 13 -vuotiaat. Näistä keskimmäinen harrastaa laskettelua ja opiskelee Schladmingissa "hiihtokauppakoulussa". Karin itse ei lajia enää harrasta, ainoastaan kerran hän oli poikansa pyynnöstä ollut Schladmingin yölaskukisoissa. Hiihtokeskuksissa on hänen mukaansa yksinkertaisesti liian kallista. Mutta jos St. Gallenissa on talvella lunta, voi Karin Buderin tavata kylän omassa pikkumäessä, "mutta vain pari tuntia, se on ihan riittävä määrä", hän toteaa. Hän on myös jättänyt kaikki "julkkisjuhlat" systemaattisesti väliin nauttien hiljaiselosta St. Gallenissa.
 
Maailmanmestarin ei siis enää tarvitse olla huomion keskipisteenä, ja hänen elämäänsä kuuluvat nyt metsässä vaeltelu, sienien poimiminen, puutarhan sekä kodin hoito ja myös kutominen.
 
Buderin patsas on veistetty puusta, ja sen on Buderin ystävä veistänyt ("koska hän pyysi saada tehdä sen"). Patsas seisoi aiemmin aivan kaupungin laidalla. Kun katu rakennettiin uudelleen, siirrettiin patsasta lähemmäksi kylän keskustaa. 
 
St. Gallenin Marktilla, eli kotikadullamme on myös Buderin hiihtotarvikeliike, joka on Karinin vanhempien perustama ja pyörittämä. Aika-ajoin rouvaa saattaa sielläkin nähdä, tai ainakin lapsia, jotka mieluusti "Papaa" auttavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti