Helmut Angerer on monessa mukana oleva mies. Paitsi että hän on Heurigenstuben isäntä, on hänet on valittu v. 2010 St. Gallenin varapormestariksi, ja hän on ollut aktiivisena myös kylän musiikkiyhdistyksessä (Musikverein St. Gallen).
Sissy puolestaan on toisen polven kampaamoyrittäjä. Hänen vanhempansa perustivat St. Galleniin parturikampaamon v. 1952. Vuonna 1989 Helmut ja Sissy ottivat yrityksen hoitaaksensa. Viime vuodesta saakka kampaamoa pyörittää jo kolmas sukupolvi, sillä toiminta on nyt heidän miniänsä vastuulla. Tarvittaessa sekä Helmut että Sissy tarttuvat kyllä itsekin edelleen saksiin!
Vierailupäiväksi oli sovittu tiistai, 11.2.
Olimme luvanneet tarjota suomalaisia makupaloja, joten kotonamme tuoksuivat niin saaristonlimppu maanantaina, kuin karjalanpiirakat ja mustikkapiirakka tiistaina. Suomesta tuotua siirappia oli vielä kaapissa jäljellä, ja kaikeksi onneksi täältä kaupoista löytyy kermaviiliä sekä hapankorppuja. Menu piti sisällään karjalanpiirakat munavoilla, saaristonlimppua lohella ja skagen-täytteellä (katkarapuja, ranskankermaa, sipulia, pippuria ja tilliä), hapankorppurullia sekä mustikkapiirakkaa (espanjalaisista pensasmustikoista tosin).
Saimme tuliaisiksi heiltä kauniisti kukkivan atsalean, steiermarkilaista erikoisuutta, Steirerkas -juustoa sekä kuminantuoksuista, erittäin tiivistä maalaisleipää.
Steirerkas -hapanmaitojuustoa on varmuudella valmistettu keskiajalta lähtien, ja jo 1600 -luvulta saakka ollut renkien ja kaivostyöläisten perusruokavaliossa. Juusto on ollut tyypillinen maatalojen omavaraisuustuote.
Maistoimme juustoa keskiviikon aamupalalla, ja täytyy tunnustaa, ettei siitä ihan heti suosikkimme tullut, sen verran mielenkiintoisen makuista juusto oli. Tosin Helmut meitä juustoa jo ojentaessaan varoitti, että juusto ei tuoksu hyvälle, mutta maistuu sitäkin paremmalle. Totuttelua vaatii sekin, että tuoksun lisäksi makukin saadaan suomalaiseen suuhun sopivaksi :-)
Aiemmin edellisellä viikolla, Heurigenstubessa poiketessamme vierailuajasta sopimassa, saimme heiltä kotiinvietäviksi viiriäisenmunia. Niitäkään emme olleet kumpikaan ennen maistaneet. Aamupalan kylkiäisiksi keitettynä maistuivat vallan makoisilta!
Ilta sujui rattoisasti, eikä ajankulua huomannut, kun puheenaiheet vaihtuivat. Milloin me kerroimme Suomesta ja matkastamme tänne tai yrityksestämme, milloin puolestamme saimme kuulla stgallenilaisten elämänmenosta ja Heurigenstuben alkuvaiheista.
Helmut kertoi, että hänen isänsä on ollut teurastaja, ja oli toivonut poikansa jatkavan ammattiaan. Metsästys sen paremmin kuin lihan käsittelykään ei poikaa kiinnostanut, ainoastaan kuulemma kalastus. Kuka tietää, vaikka jossain vaiheessa voisimme esitellä Turun saaristoa itävaltalaiselle kalamiehelle..
Musiikki on myös lähellä Helmutin sydäntä, onhan hän ollut aktiivisena musiikkiyhdistyksessä. Soittimensa -vetopasuunan- lisäksi Helmut on kuulemma innokas laulaja.
Pois lähtiessään he kummatkin sydämestään kiittivät meitä, että olemme valinneet St. Gallenin kodiksemme ja toivoivat orastavan ystävyytemme jatkuvan yhtä lämpimänä vastakin. Helppo oli olla samaa mieltä!
Matkan jälkeen toiset mieluiset vieraat
Palattuamme Fuerteventuran matkalta sovimme Leeviä noutaessamme, että koiramme hoitajat, Ingeborg ja Karl-Heinz tulisivat meille kahville. Keskiviikko-iltapäivänä saimme heidät kotiimme vieraaksi.
Myös Grubereille olin valmistanut suomalaisen kahvipöydän antimia, ja Tomin toiveesta mansikkakakunkin. Sanoimme, että se olkoon Leevin 17-vuotiskakku, onhan mäyräherralla 16.3. syntymäpäivät.
Sain tarkkaan selittää, mitä karjalanpiirakat pitivät sisällään, myöskään korvapuusteja he eivät olleet ennen nähneet saati maistaneet. Pullaa täällä toki on, mutta se on pitkon mallista, ei pikkupullina.
Saimme heiltä tuliaisiksi purkillisen itse tehtyä hunajaa:
Kävi ilmi, että Gruberit ovat mehiläiskasvattajia. Heillä on aivan St. Gallenin laskettelurinteen lähellä olevassa metsässä 10 mehiläispesää, ja niiden mehiläisten "metsähunajaa" saimme maistettavaksemme.
Karl-Heinz on tehnyt elämäntyönsä muurarina, ja Ingeborg on ollut koko ajan kotirouvana. Ammattilaisen kanssa oli mielenkiintoista vertailla suomalaisen ja itävaltalaisen rakennuskulttuurin eroja. Täällä kun talot rakennetaan kokonaan kivestä, seiniä myöden.
Kerroimme omasta työhistoriastamme ja luonnollisesti siitä, mitä nykyisin teemme.
Tietokoneelta oli helppo näyttää Grubereille, mistä kaupungista olimme tänne St.Galleniin lähteneet, ja mitä reittiä ajaneet. He saivat myös tuoreeltaan katsottavaksi Espanjan-matkamme kuvat.
Ingeborg sai mukaansa kotiin viemisinä purkillisen aloe veraa. Heidän lähdettyään kotimatkalle pakkasimme Helmutin ja Sissin tuliaiset (pieni sangria-pullo ja samanlainen aloe vera-voidepurkki) ja lähdimme tervehtimään Heurigenstuben väkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti