St. Gallen jäi taaksemme perjantaina 14.2. ja samoin jäi Leevi. Hän pääsi taas hellään hoitoon Grubereille. Suuntasimme auton keulan kohti Müncheniä ja 350 kilometrin päässä olevaa Franz Josef Straußin lentoasemaa, jossa meillä oli varattuna lentokenttähotellista huone ja viereiseltä paikoitusalueelta autolle parkkipaikka.
Lentomme kohti Fuerteventuraa lähti seuraavana aamuna jo klo 06.50, mistä syystä halusimme olla jo valmiiksi hiukan lähempänä lentokenttää. Baijerin halki ajaessamme huomasimme peltojen jo vihertävän oraalla –kevät tekee tuloaan!
Condor –yhtiön lento oli miellyttävä ja runsaan neljän tunnin matka sujui joutuisasti. Heidi oli varannut lukemista ja Tomi ladannut läppäriinsä katsottavaksi Voice Of Finlandin perjantain jakson.
Saapumispäivä, perjantai 15.2.
Lento laskeutui Fuerteventuraan yhdentoista maissa, ja meitä tervehti tuulinen, sateinen ja pilvinen sää. Saimme alle vuokra-automme, uudenkarhean valkoisen Seat Ibizan, jolla ajoimme runsaan 60 kilometrin päähän Costa Calman kaupunkiin. Costa Calma sijaitsee Fuerteventuran pohjoisosassa, saaren kapeimmalla ja matalimmalla kohdalla.
Hotellimme Best Age Fuerteventura osoittautui isoksi ja mukavaksi, ja palveluja löytyi kylpyläosastosta minimarketiin.
Laukkujen purun jälkeen päätimme käydä hotellin ravintolassa lounaalla. Ruokailun jälkeen maistui uni, olihan herätys ollut aamulla jo puoli viideltä. Päiväunien jälkeen vaihdoimme yksissä tuumin uima-asut ylle ja lähdimme tutustumaan kylpyläosastoon.
Hoito-osastolla oli tarjolla erilaisia hierontoja (mm. klassinen ja ayrveda) sekä kalojen tekemä jalkahoito ”fishdoctor”. Saunoja löytyi kaksi, perinteinen suomalainen sekä höyrysauna. Suurehkon porealtaan lisäksi sisätilassa oli kylmäallas sekä jalkojenhieronta”polku”, jossa käveltiin valkoisten pyöreiden kivien päällä vesisuihkujen huuhdellessa pohkeita ja varpaita. Suomalaisesta saunasta löytyi jopa muovikulho sekä kauha löylynheittoa varten.
Ulkoa löytyi kaksi uima-allasta, joista pienemmässä oli sopivan lämmintä –tai viileää- vettä. Muita uimareita ei juuri meidän lisäksemme iltaisin näkynyt. Arvata saattaa, että iltariennot jäivät perjantaina käymättä, kun aikainen herätys Münchenissä, lentomatka sekä saunominen vaativat veronsa. Höyhensaaret odottivat matkalaisia aikaisin.
Sunnuntai 16.2.
Olipa mukavat sängyt, kumpikin tunnusti nukkuneensa kuin tukki!
Corralejosta lähtevät laivat naapurisaarille, Lanzarotelle sekä Los Lobokselle. Poikettuamme pienessä turistoimistossa kuulemassa, että tiistaisin ja lauantaisin tehdään puolen päivän retkiä Lanzarotelle ja Timanfayan kansallispuistoon, päätimme lukita tiistain ohjelmaan naapurisaaren visiitin.
Hotellille palattuamme sauna ja uima-allas kutsuivat jälleen.
Maanantai 17.2.
Arkiviikon ensimmäisen päivän kohteeksi valikoitui eteläpään kaupunki, Costa Calmasta vajaan 30 kilometrin päässä sijaitseva Morro Jable. Pitkä hiekkaranta houkutti katsomaan lähemmin, joskin uimaan ei rohjennut mennä kumpikaan (eipä meressä muitakaan rohkeita näkynyt). Sangriaa piti saada maistaa, ja maistuihan se, Heidi- nimisessä rantakahvilassa!
Askeleita tuli tälläkin retkellä otettua, kun kävelimme rannan vierustaa majakalle saakka. Vekkulit maaoravat olivat kovinkin kesyjä, ja tulivat herkkupalojen toivossa ihan kosketusetäisyydelle saakka.
Illallisen nautimme hotellimme lähellä olevassa ravintolassa, jossa herkuttelimme useilla erilaisilla tapaksilla. Tarjolla oli mm. papas arrugadas (paikallinen perunaherkku, jossa perunat keitetään ryppyisiksi runsassuolaisessa vedessä ja tarjotaan voimakkaan tomaattikastikkeen kera), espanjalaista tortillaa (perunaa ja kasviksia), chorizo-makkaraa, alueelle tyypillistä vuohenjuustoa, friteerattua kalaa ym.
Tiistai 18.2.
Aikainen herätys 06.30 ja aamiainen heti 07.30, jonka jälkeen nokka kohti Corralejoa. Katamaraani kohti Lanzarotea lähti 10.30, ja naapurisaarella olimme 45 minuutin merimatkan jälkeen. Tuulet aikaansaivat sen, että aallot keinuttivat laivaa paikka paikoin hurjastikin. Kyllä kyyti huonomman vuoristoradan voitti! Opas oli oikeassa sanoessaan lähtiessämme satamasta: ”Enjoy your ride”, eli nauttikaa ajelusta/ratsastuksesta :-)
Paikallisoppaamme ja bussi odottivat vastarannalla, ja suuntasimme kohti Timanfayan kansallispuistoa ja tuliperäistä aluetta. Kansallispuisto on perustettu v. 1974.
Saimme huomata, miten kuumaa maa on muutama kymmenen senttiä pinnan alapuolella (+80 astetta), kun meille ihmeitä esitellyt nuori mies kaivoi lapiolla jokaiselle kourallisen hiekkaa maasta.
Toisessa pisteessä esiteltiin tulta, ja poltettiin kuivaa pensasta pudottamalla oksia maassa olevaan kuoppaan.
Kolmas piste oli omistettu vedelle. Opas heitti ämpärillisen vettä maassa oleviin aukkoihin, josta parin sekunnin päästä aukosta nousi komea höyrypatsas.
Alueen ravintola hyödyntää myös tuliperäistä maaperää grillaamalla tarjottavat lihat luonnongrillissä. Tämänkaltaisia grillejä on maailmassa kuulemma 3 tämän lisäksi.
Ravintolassa olleen Timanfayan symbolin, El Diablon koskettaminen kuulemma tuo hyvää onnea...
Symbolin on suunnitellut Cesár Manrique, joka vastaa arkkitehtonisesta ilmeestä koko Lanzaroten saarella.
Meillä ei ollut aikaa jäädä nauttimaan luonnongrillin antimista, vaan matkamme jatkui bussilla 10 kilometriä pitkän lenkin laava-alueella. Reitin aikana ei saanut poistua autosta, vaan valokuvat piti ottaa bussin ikkunan läpi. Huikeat laavamassat, kraatterit ja silmänkantamattomiin ulottuva musta maa saivat ajan pysähtymään, ja pistivät pienen ihmisen hiljaiseksi.
Toinen suuri tulivuorenpurkaus tapahtui noin sata vuotta myöhemmin, v. 1824, ja purkaus järisytti saarta myös taloudellisesti niin paljon, että hyvin suuri osa saaren väestöstä muutti muualle nälkää pakoon.
Timanfayalta ajoimme kohti La Gerian viinitilaa ja pääsimme maistamaan tuliperäisessä maassa kasvaneiden viinirypäleiden satoa. Viiniköynnökset kasvatetaan yksittäin, maakuopassa, laavakivistä kootun ”muurin” suojassa. Kivimuuri suojaa köynnöstä tuulilta.
Viinissä todella maistui tuhka ja erilainen kasvualusta. Pari pulloa matkasi kotiin tuliaisina, ja ne avataan jonain erityisenä hetkenä, erityisten ruokien seuraksi.
Heidi osti muistoksi vielä kaulaansa ja korviinsa laavakivestä valmistetut korut.
Seuraavana pysähdyspaikkana oli Aloe Vera-tehdas ja museo. Aloe Veraa kasvatetaan ja jalostetaan Kanarian saarilla paljon.
Runsaasti mineraaleja ja hivenaineita omaava kasvi on tunnettu hyvää tekevästä vaikutuksestaan mm. auringonpolttamiin, ihottumiin ja moniin muihin vaivoihin.
Neljäs pit stop oli tulivuoren purkauksen yhteydessä kraatterista muodostunut vihreä laguuni. Laguunin vieressä, niemen toisella puolella pauhasi meri. Ranta”hiekka” ei ollut totutun väristä, ruskeaa tai valkoista, vaan mustaa!
Teimme vielä hiukan tuliaisostoksia Corralejon putiikeissa, ja kotimatkalle lähdimme vasta auringon laskiessa. Nälkäisinä saavuimme Costa Calmaan, ja pienen etsimisen jälkeen löysimme pizzerian läheltä hotelliamme, eikä paremmin voinut elämyksellistä päivää päättää kuin meheviin pizzoihin!
Keskiviikko 19.2.
Pääkaupunkiin Puerto del Rosarioon on Costa Calmasta runsas 50 kilometriä. Ajoimme pääkaupunkiin lännen kautta, jossa maisemat olivat huippuhienot, aivan kuten voisi kuvitella olevan kuussa!
Pysähdyimme mm. vauraimmaksi kyläksi mainitussa Pajárassa, jossa kurkkasimme kirkkoon sekä kävelimme kauniissa puistossa. Kuvan aasi oli päässyt pyörittämään vesipumppua.
Puerto del Rosario-visiitistä tuli shoppailupäivä paikallisessa ”Myllyssä”, josta löytyy n 100 liikettä. Heidi löysi Matille paidan, ja muutama maustepussi, pari HP-kastikepulloa sekä Atlantin merisuolaa tarttui vielä supermarketista "Hiper Dinosta" mukaan. Itävallasta kun ei ole löytynyt HP -kastiketta toistaiseksi vielä mistään.
Hotellille palattuamme näimme mainoksen hotellin ravintolan todella runsaalla ja monipuolisella kattauksella toteutetusta kanarialaisesta illasta. 15 eurolla/henkilö sai nauttia paikallisista herkuista sekä juomista. Sinne siis –saunan ja uinnin jälkeen.
Ennen saunaa Heidi käväisi kalojen ruokana. 15 minuuttia/10 euroa, ja pehmeät jalat!
Kutitti, kyllä! Mielenkiintoista, kyllä! Ja ehdottomasti testaamisen väärti!
Torstai 20.2.
Ajoimme aamupalan jälkeen Morro Jableen, jossa oli tarkoitus viettää päivä kävellen ja tuliaisostoksia tehden. Väriä tuli kasvoihin, kun aurinko paistoi +20 asteen voimalla, eikä tuulikaan ollut kuin kevyt vire. Riitti, että käveli yli 5 kilometriä, ja posket ja nenänpää punoittivat!
Morro Jablesta jatkoimme Costa Calman ohi pieneen rantakaupunkiin, Caleta de Fusteen, jossa chillailimme sielläkin pienessä kauppakeskuksessa ja söimme lounaan.
Hotellille palattuamme menimme taas saunaan ja uimaan!
Perjantai 21.2.
Päätimme viettää viimeisen päivän ajellen pikkuhiljaa ja eri reittejä Corralejoon. Uskomattomia, vaihtelevia ja monimuotoisia maisemia jälleen ihailtuamme nautimme kahvit Fuerteventuran yhdessä korkeimmista kohdista 650 metriä korkeassa Morro Velosassa. Hyvällä säällä täältä näkee puolet koko saaresta, mainitsee esite. Me näimme sen, ja vaikuttavat olivat etäisyydet, aivan kuin alpeilla :)
Matkalla ohitimme myös Fuerteventuran vanhimman kylän, Betancurian, joka on perustettu v. 1404:
Ja paljon kaktuksia:
Korkeita kohtia:
Hiukan historiaa:
Corralejossa nautimme mahtavan tapas-lounaan. Katkaravut valkosipuliöljyssä, papas arrugadas, vuohenjuusto, paistettu vuohenliha, friteeratut mustekalat sekä espanjalainen munakas ja chorizo-makkarat veivät kielen mennessään!
Kotihotelliin ajoimme nyt suorinta tietä, jotta ehdimme viimeisen kerran saunaan (kylpyläosasto suljetaan klo 20 iltaisin) ja uimaan. Nyt saunaan oli ilmestynyt kunnon puinen kiulukin, sopivasti lähtölöylyjämme varten!
Saunan jälkeen olikin aika ottaa matkalaukut esille ja aloittaa pakkaaminen.
Lauantai 22.2.
Palauttaessamme hyvin palvellutta vuokra-autoamme, oli Seatin matkamittariin lomamme aikana kertynyt 1200 kilometriä. Tämä kertoo siitä, että viikon aikana voimme sanoa nähneemme suuren osan Fuerteventuran maisemista ja nähtävyyksistä.
Tämä karun kaunis saari palmuineen...
kaktuksineen...
vuohineen...
ja tuliperäisine maaperineen...
antoi viikossa monia muistoja, joita on mukava palauttaa mieliin vielä kauan aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti