Tänään 12.11.2013 tulee kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun ajoimme -Heidi auton ja Tomi moottoripyörän- Markt 187:n pihaan. Takana oli kolme päivää ja 2000 kilometriä ajoa vaihtelevassa säässä niin Ruotsin, Tanskan kuin Saksan ja Itävallankin halki. Mukana muuttokuormassa seurasi myös reissukoira Leevi.
Ensimmäiset päivät ja viikot rakensimme Murmelipesää ja tutustuimme kotikyläämme. Teimme useita reissuja n. 40 kilometrin päässä sijaitsevaan Liezenin kaupunkiin (joka sivumennen sanoen on SE kaupunki, josta Heidin rakkaus tähän maahan alkoi v. 2010).
Liezenin Möbelixistä teimme tärkeimmät loput huonekaluhankintamme (heinäkuun kokoamisurakasta kodissa oli valmiina jo sänky, vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä ruokaryhmä, eli kaikki tärkeimmät). Huonekaluja kasatessa Tomilla vierähti ilta jos toinenkin, mutta työ tekijäänsä kiittää -ja vaimo myös!
Toki ulotimme retkemme myös muualle, esimerkiksi n. 70 kilometrin päässä sijaitsevasta Steyrin (kuuluisa mm. MAN -kuorma-autoistaan ja aseteollisuudestaan) kaupungista ostimme pesutornin.
Pesutornin toimitus kesti sitten hermojaraastavan kauan, ja pesukone tulikin ennen kuivausrumpua, mutta muutamien puheluiden jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin :-)
Leobeniin puolestaan ajelimme ostoskeskukseen imuriostoksille ja chillailemaan upeassa keskustassa, josta tuli ihan Innsbruck mieleen. Kahvi maistui taivaalliselle, samoin kuin metsämansikkaleivos, kun ne nautti ulkosalla yli 20 asteen lämmössä.
Moottoripyörällä kävimme Mariazellin kauniissa kaupungissa. Tämä kaupunki on kuuluisa mm. siitä, että paavi on siellä vieraillut v. 2007, sekä kapearaiteisesta Mariazell-rautatiestään. Heidi ei ollut ennen Mariazelliin ajoa moottoripyörän kyydissä Alpeilla ollutkaan, Tomi siellä on ajellut kaksipyöräisellä sitäkin enemmän. Huikea kokemus myös tarakalla istujalle!
Säät ovat meitä täällä maisemien lisäksi hemmotelleet. Parhaimpina lokakuun päivinä lämpötila oli yli +20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sadepäivistä saimme tuta vasta oikeastaan marraskuussa, kun syksy täällä toden teolla alkoi. Tosin uutisista luimme ja paikallisilta kuulimme, että näin lämmin syksy on viimeksi ollut 2006... Lämpöä ja lempeä on ammennettu tulevaa talvea varten kuitenkin, niin pitkillä kävelylenkeillä lähiympäristössä kuin ajomatkojen upeaa ruskaa ihaillessa.
Olemme myös tutustuneet paikalliseen kylpyläkulttuuriin, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti