Liikuntaa, ensilunta, shoppailua ja muuta mukavaa

Menneellä viikolla päästiin taas liikunnan syrjään kiinni, jopa vanhaherra-Leevikin! Ilmat ovat suosineet ulkoilijoita, joten mikä on kävellessä. Teimme päivittäin parhaimmillaan kaksi liki tunnin lenkkiä Leevin tahtiin, ja päälle vielä oman, hiukan reippaamman kävelyn, pari kertaa Burg Gallensteinin linnoitukseen. Sieltä kelpaa ihailla kotikylää sata metriä korkeammalta:

Tiistaina ajelimme Liezeniin palauttamaan mobiilireititintä (mobiiliinternet vaihtui kiinteään laajakaistaan). Samalla teimme isommat ruokaostokset hiukan edullisemmista valikoimista. Meillä on tässä ihan vieressä (n. 50 metriä) oikea sekatavarakauppa. Mitä sieltä ei saa, ei tarvitakaan. Kaikkea löytyy rakennustavarasta maataloustuotteisiin, puutarhatarvikkeisiin, kansallispukuihin ja merkkivaatteisiin. Sekä tietenkin ruokaa, lähiruoasta ja riistasta lähtien. Kauppa aukeaa aamuseitsemältä, ja Heidi on ottanut tavaksi -aamuvirkku kun on- käydä hakemassa lämpimät aamiaissämpylät samalla reissulla, kun Leeviä pissattaa.

Matkalla Liezeniin tie kulkeen naapurilaaksoon noin 900 metrin ylityksen kautta. (St. Gallen on noin 500 metrin korkeudella merenpinnasta.) Saimmekin nähdä ensilumen jo saapuneen.

Tienvarsia komistavat jo parimetriset aurauskepit molemmin puolin tietä antaen osviittaa tulevan lumen määrästä.

Perjantaina kävimme n. 20 kilometrin päässä (puolimatkan krouvissa, kun Liezeniin mennään) Admontin kylässä. Se on kuuluisa luostaristaan, ja ennen kaikkea luostarin kirjastostaan. Luostari on vanhin Steiermarkin olemassaolevista luostareista, ja sen v. 1776 rakennettu kirjasto on maailman laajin luostarikirjasto. Sinne kun Heidin kaltainen kirjafani pääsee "hautautumaan"...

Tähän kohtaan sopii myöskin mitä mahtavin maisemakuva matkan varrelta. Kuvatekstiksi voisi sopia laulun teksti: "Sanat eivät riitä kertomaan"...

 

Perjantai ei ollut yksinomaan ajelua, vaan myös tutustumista Heurigenstuben Bockbier (pukkiolut)- kauden avajaisiin. Kyseistä olutta pannaan vain joulun aikaa varten, ja sen vahvuus on normiolutta korkeampi, n. 6%. Iltaa oli vauhdittamassa myös kaksi iloista musikanttia oluttuvan puolella. Me kaksi nautimme myös perjantain erikoisuudesta, Heurigenstuben isännän keksimästä hampurilaisesta, joka sisälsi sämpylän, itsetehdyn pihvin, pekonin ja salaatin lisäksi myös -yllätys yllätys- letun. Kyllä, ihan tuttu räiskäle oli mukana antamassa oman maukkaan lisänsä herkkuun! Ensi hämmästyksestä toivuttuamme söimme maukkaat purilaiset viimeistä murenaa myöten.

Isäntä opetti Tomille myös miten olut saadaan makeammaksi. Hän lämmitti miekan hehkuvan kuumaksi ja tuikkasi sen Tomin olulasiin. Kuulemma maistui!

Tuvan isäntä ja emäntä ovat jo meidät ottaneet tutuiksi asiakkaikseen, ja tulevat aina istumaan pöytäämme ja kiireettä vastailevat kysymyksiimme -ja kysyvät tietenkin myös meiltä asioita. Kuten sen, mistä "löysimme" St. Galleniin. Selkeästi on havaittavissa, että paikkakuntalaiset ovat ylpeitä siitä, että me suomalaiset olemme heidän kyläänsä muuttaneet.

Leevi saa täällä tulla mukaan ruokakauppoja lukuunottamatta kaikkialle. Niinpä se oli meidän mukana myös Heurigenstubessa. Ja että se nautti (myös sille tilatusta nakista)! Leevi on jo niin tottunut ravintolakävijä (tähän mennessä jo kaksi kertaa), että aina lenkkireitin mennessä Heurigenstuben oven sivuitse, se pyrkii sisään kaikin voimin!

Erinomaisen mukavaa on se, että täällä tervehtivät kaikki toisiaan, niin lapset, nuoret, kuin aikuisetkin. Katsotaan silmiin ja sanotaan Gruß Gott! (Jopa kylpylän saunaosastolla, kun uudet saunojat tulevat löylyyn, tervehtivät tullessaan, mutta se on sitten toinen juttu!)

Perjantai oli sitten ostosreissupäivä, meille kaikille. Kotikadullamme toimii pieni matkatoimisto, Höllmuller Reisen, ja heidän kauttaan ostimme matkan Wienin lähelle Gerasdorfiin, G3-ostoskeskukseen. Lähdimme kotoa aamuseitsemältä ja bussimatka kohteeseen kesti vajaat kolme tuntia.

Leevin lisäksi huikean isossa ja tyylikkäässä ostoskeskuksessa oli runsaasti muitakin koiria. Ainoa vaatimus oli, että koirat tulee pitää hihnassa. No, Leevi sai etuoikeuden, ja pääsi ajamaan ympäriinsä ostoskärryissä, mikä herätti hilpeyttä kanssaostelijoissa!
Kaikkea kivaa tarttui mukaan, mm. Heidille kauan kaivattu villakankainen itävaltalaistakki (Tomilla on jo, hankittu pari kesää sitten Lindausta).

Sunnuntai-aamuna Tomin ehdotuksesta lähdettiin koko konklaavi jälleen reissuun, tällä kertaa Linzin kaupunkiin. Se on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki Wienin ja Grazin jälkeen, ja asukkaita siellä on n. 180 000. Matkaa Linziin on St. Gallenista n 110 km.

Sunnuntaisin kaupat ovat poikkeuksetta kiinni Itävallassa, joten Linzin kadut olivat suhteellisen hiljaiset. Nautimme lounaan italialaisessa ravintolassa, josta lähdimme jo perinteeksi modostuneelle joka sunnuntaiselle kylpylävisiitille. Tällä kertaa päätimme mennä kylpemään Bad Hallin kylässä sijaitsevaan Eurothermeen.

Saunan (tai saunojen) ja uimisen jälkeen tulee aina hyvin uni, niin varmasti tänäänkin!