Menneeseen aikaan viittaavat myös kylien pikku kivijalkaliikkeet. St. Gallenissakin niitä on useita. Täältä löytyy ainakin kukkakauppa, maalitarvikeliike, joka myy myös sisustustarvikkeita, kynsistudio ja tatuointiliike, kaksi elektroniikkaliikettä, joista toisessa toimii myös asiamiesposti, huopatuotteita (tossuja, laukkuja) valmistava liike, matkatoimisto, polkupyöräliike, kaksi pankkia, kirpputori, hieroja sekä kaksi tupakkakauppaa, joissa tupakkatuotteiden lisäksi myydään lehtiä, postikortteja ja -merkkejä sekä matkamuistoja, lototaan ja lunastetaan vaikka netistä tilatut konserttiliput ja ostetaan matkaliput, eli ihan niin kuin Suomen Ärrä. Kuvassa toinen niistä ikuistettuna viime kesänä.
Spar ja sen yhteydessä toimiva Landmarkt on pääkadun varrella toimiva sekatavarakauppa, josta siis saa ihan kaikkea! Elintarvikevalikoimasta ja hintatasosta yleensä kerrotaan myöhemmin toisessa tarinassa.
Majoituspalveluja tarjoavia yrityksiä on useita. Esimerkkinä pääkadun varrelta löytyvä Gasthof Hensle, keskustan tuntumassa sijaitseva Ferienhaus Loidl ja kuuden kilometrin päässä kylän keskustasta toimiva Linnahotelli Schloss Kassegg. Valikoimaa löytyy siis aina kotimajoituksesta (Zimmer) hotelliin. Myös Bed & Breakfast -tyyppistä majoitusta on tarjolla. Kuvassa Gasthof Hensle, joka sijaitsee edellisen kuvan tupakkakauppaa vastapäätä.
Lääkärin ja hammaslääkärin vastaanotot löytyvät niin ikään kylältä, samoin kaksi parturi-kampaamoa. Heidi on käyttänyt toisen kampaamon palveluita hyvällä menestyksellä! Hintataso kampaamossa oli selvästi suomalaista edullisempi; väri, leikkaus ja kampaus maksoi 67 euroa. Miesten parturoinnin hinta on listan mukaan 13 euroa.
Posti on, kuten niin monella paikkakunnalla Suomessakin, lopettanut täällä toimintansa ja siirtynyt asiamiespostiksi. Muistona menneistä vuosista on kuitenkin Vanha Postin talo, josta on remontoitu konttori- ja asuintalo. Talon seinässä komeilee vielä muistona menneestä maalattu kuva postimiehestä komean torven ja kirjekyyhkyn kanssa. Postin talo on meidän kotitalomme.
Suomen katukuvasta on kokonaan kadonnut puhelinkopit, St. Gallenista sellainen löytyy, vieläpä ihan toimintakuntoisena talomme päädyssä!
Asiamiesposti on toisen elektroniikkayrityksen yhteydessä (ylemmän kuvan keltaisessa talossa). Sähköasentajan palveluita kun tarvittiin, tuli omistaja itse meitä auttamaan sähköasennuksissa ja jäi vielä kahvillekin, kun työt oli saatu tehtyä. Kävi ilmi, että veljensäkin on yrittäjä, hän pitää perheineen Gasthof Hensleä.
Kylältä löytyy myös Pub/Disco Zone, josta vilkkuvat aina viikonloppuisin värikkäät valot. Sinne emme ole poikenneet, mutta Heurigenstube on, kuten aiemmin todettu, tullut isäntäväkineen meille tutuiksi. Ruoka on siellä hyvää ja edullista, ja tunnelma lämmin.
Aktiviteetteja täällä järjestetään niin Gasthof Henslessä kuin Heurigenstubessakin aika-ajoin. Milloin on laulelmailtaa, milloin jazzia, milloin kansanmusiikin toiveiltaa, viininmaistiaisia sadonkorjuun kunniaksi ( raput alas viinitupaan ohessa) tai uuden vuoden vastaanottoa.
Adventin ja joulun lähestyminen näkyy myös St. Gallenin katukuvassa. Pikkuhiljaa ovat jouluvalot alkaneet syttyä ovien yläpuolella, samoin kuin kynttilälyhdyt ovien pielissä. Adventti- ja joulumarkkinoita on lähiympäristössä useita pienempiä, varmaan joka kylässä jotain. Me olemme päättäneet käydä tutustumassa joulumarkkinoihin niin monessa kaupungissa kuin suinkin ennätämme. Niistä tarinaa myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti